Mainos
Mainos

Tiedot Algerian islamistien panttivangeista yhä hataria

Algerialaisen kaasuntuotantolaitoksen panttivankikriisi ei ole edelleenkään ohi. Islamisteilla on tiettävästi edelleen useita panttivankeja, joskin tiedot ovat yhä hataria.

Algerialainen viranomaislähde on kertonut uutistoimisto AFP:lle, että panttivankeja olisi kymmenen. Uutistoimisto Reutersin mukaan yli 20 ulkomaalaista on edelleen vankeina tai kateissa. Heidän joukossaan on muun muassa norjalaisia, japanilaisia ja amerikkalaisia.

Kaasukentän asuinparakit olivat myöhään eilisiltana Algerian joukkojen hallussa, mutta islamistit pitivät hallussaan itse tuotantolaitosta, Reuters kertoo.

Algerian joukkojen hyökkäys islamisteja vastaan alkoi torstaina. Sadat panttivangit pääsivät vapaaksi, mutta jopa kymmenet saattoivat kuolla. Reutersin haastattelema algerialaisviranomainen sanoi 30 panttivangin kuolleen operaatiossa. Joukossa on ainakin seitsemän länsimaalaista ja kahdeksan algerialaista.

Algerian sotilasoperaatio on herättänyt länsimaissa arvostelua, koska maa ei informoinut muita aikeistaan. Muualla on myös kysytty, eikö Algeria olisi voinut jatkaa neuvotteluja islamistien kanssa. Algeria on sanonut hyökänneensä, koska islamistit halusivat viedä panttivangit ulkomaille.

(MTV3- STT- AFP - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme