Mainos
Mainos

Tiibetin pääkaupunki kiinalaissotilaiden vallassa

Tiibetin pääkaupungissa Lhasassa ei enää tänään ole näkynyt Kiinan hallintoa vastustavia mielenosoittajia. Armeijan tankit ja panssariautot pitivät kaupunkia tiukassa otteessaan ja viranomaiset vaativat kaikkia viime päivien mellakoihin osallistuneita antautumaan.

Määräaikaa antautumiselle annettiin maanantaihin asti. Käskyä noudattaville luvattiin lempeää kohtelua.

Päivää leimasi myös Kiinan ja Tiibetin pakolaishallituksen kiistely Lhasan levottomuuksien todellisesta uhrimäärästä. Uutistoimisto Xinhuan mukaan kuolleita on kaikkiaan kymmenen, joista useimmat saivat surmansa tulipaloissa.

Intiassa istuva pakolaishallitus puolestaan kertoi saaneensa vahvistuksen noin 30 ihmisen kuolemasta ja lisäksi kuulleensa tietoja jopa sadasta kuolonuhrista. Pakolaishallitus vaatikin YK:ta selvittämään Tiibetin tapahtumia.

Mielenosoitukset saivat nekin jatkoa, tosin Kiinan puolella Gansun maakunnassa, missä tiibetiläismunkit järjestivät protestin Labrangin luostarin edustalla. Turvallisuusjoukot hajottivat väkijoukon kyynelkaasulla.

Kiinaan imago kärsi kolhuja

Tiibetin mellakat olivat voimakkaimpia liki 20 vuoteen, ja ne tulivat Kiinan kannalta mahdollisimman huonoon aikaan. Maa on pyrkinyt ensi kesän olympiakisoja silmällä pitäen kiillottamaan imagoaan ja ylläpitämään mielikuvaa kansallisesta yhtenäisyydestä. Nyt nuo yritykset saivat rajusti takapakkia, sillä Tiibetin tapahtumat tuomittiin ympäri maailmaa.

Kovasanaisin oli odotetusti Taiwan, jonka johto katsoi Kiinan hallinnon paljastaneen todellisen luonteensa, johon kuuluvat diktatuuri ja heikompien sortaminen.

- Kiina tarjoaa illuusiota rauhanomaisesta nousustaan, vaikka se tähtää ohjuksillaan Taiwania ja tukahduttaa tiibetiläisten demokratia- ja vapauspyrinnöt, syytti presidentti Chen Shui-bian.

Lievempiä tuomioita kantautui myös muun muassa Intiasta, Japanista, Saksasta, Ruotsista ja Norjasta. Maat toivoivat tilanteen rauhoittamista ilman väkivaltaa, joskin muistivat samaan hengenvetoon korostaa Tiibetin kuuluvan osaksi Kiinaa.

Olympiaboikottia väläyteltiin

Virallisissa poliittisissa ympyröissä ei ainakaan vielä heitelty ilmaan ajatuksia Pekingin olympiakisojen boikotoinnista, mutta lehdistössä oltiin jyrkemmällä kannalla.

- Ainoa tapa saada Kiinan hallitus tajuamaan tilanne on boikotoida kisoja, kirjoitti sveitsiläinen Le Matin.

- Olympialaisten brändi on tahrautunut. Pekingin kisat ovat menettäneet viattomuutensa jo ennen alkamistaan, syytti saksalainen Süddeutsche Zeitung.

Tiibet-aktivistina tunnettu näyttelijä Richard Gere ehdotti niin ikään blogissaan poisjääntiä kisoista protestina Lhasan tapahtumille.

Tilanne kireänä

Tiibetin pääkaupungista Lhasasta saapuneet turistit kertoivat tänään, että matkailijoita ja buddhalaisia pyhiinvaeltajia yleensä kuhiseva kaupunki oli hiljainen ja sotilaiden vallassa.

- Lhasa on täysin suljettu ja Kiinan armeija on kaikkialla, kertoi 58-vuotias tanskalaisturisti Bente Walle.

- Se oli kuin aavekaupunki.

Walle saapui iltapäivällä Tiibetistä Lounais-Kiinassa sijaitsevan Chengdun kaupungin lentokentälle. Chengdun kautta kulkee tyypillisin reitti Tiibetiin.

Walle, 58, oli eilen iltapäivällä kävelyllä Lhasan kuuluisan Potala-palatsin lähettyvillä, kun Kiinan hallinnon vastaiset mielenosoitukset muuttuivat väkivaltaisiksi. Laukauksia hän ei kuullut, mutta ensimmäisinä merkkeinä levottomuuksista olivat tulipalot.

- Näin vain valtavasti tulta. Kaikki juoksivat, ja oppaani sanoi minulle, että meidänkin täytyy juosta. Ja niin me juoksimme, Walle kertoi.

- Sitten joku otti meidät taloonsa ja sulki oven. Myöhemmin löysimme taksin, mutta taksi ei halunnut ajaa yöpymispaikkaani, koska kadulla taisteltiin. Hän jätti meidät kadulle, ja taas me juoksimme.

Wallen mukaan monet ihmiset sitoivat valkoisia rukoushuiveja oviinsa merkiksi siitä, että he ovat tiibetiläisiä.

Ulkomaisilla toimittajilla ei ole pääsyä Tiibetiin ellei heillä ole Kiinan hallituksen lupaa. Kaikki ulkomaalaiset tarvitsevat erityisluvan Tiibetiin pääsemiseksi.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme