Mainos
Mainos

Tilanne kiristyy Pohjois-Irlannissa

Pohjois-Irlannin kriisi syveni jälleen, kun sadat protestantit ottivat yhteen poliisin kanssa Portadownissa kolme tuntia kestäneessä kahinassa. Yhteensä kolmekymmentä poliisia loukkaantui, kun vihastuneet mielenosoittajat sinkosivat heitä kohti naulapommeja, ilotulitteita ja metallikuulia. Poliiseista viisi loukkaantui vakavasti. Turvallisuusjoukot puolestaan tulittivat mielenosoittajia muoviluodein.

Levottomuuksia sattui viime yönä myös muualla maakunnassa: Londonderryssä protestanttijengi hakkasi kaksi miestä ja 11-vuotiaan pojan. Myöhemmin tänään kaksi valtavaa Chinook-helikopteria toi Portadownin lähistölle kymmeniä sotilaita. Viranomaisten mukaan kyse oli harjoituksesta, mutta monien mielessä kyseessä oli voimannäyttö, jonka tarkoitus oli varoittaa kahinoivia protestantteja. Poliisin mukaan turvallisuusjoukkoja vastaan on tällä viikolla tehty 550 hyökkäystä, joissa on loukkaantunut 50 ihmistä; lisäksi yli sata ihmistä on pidätetty ja lähes 2000 polttopulloa on takavarikoitu.

Pohjois-Irlannin uusin kriisi alkoi viime sunnuntaina, kun maakunnan viranomaiset ensi kertaa kielsivät protestanttisen Oranialaisveljeskunnan perinnemarssin katolisen alueen halki Portadownissa. Veljeskunnan mukaan kielto loukkaa heidän kansalaisoikeuksiaan ja he ovat leiriytyneet katolisen alueen lähelle odottamaan kiellon kumoamista ja tiesulkujen poistamista Garvaghy Roadilta.

Paikalle on viikon varrella saapunut poliisin arvioiden mukaan ainakin 20000 ihmistä. Oranialaisveljeskunta on uhannut "halvaannuttaa" koko maakunnan, mikäli marssijoiden ei sallita jatkaa matkaansa.

Rauhansopimus koetuksella

Protestanttien perinnemarssit ovat pistäneet pääsiäisenä neuvotellun rauhansopimuksen todelliselle koetukselle. Koetus jatkui edelleen viikonvaihteessa, jolloin maakunnassa on oikea protestanttimarssien suma: pelkästään sunnuntaina järjestetään yhteensä 554 marssia, joilla juhlistetaan protestanttien vuonna 1690 saamaa voittoa katolilaisista. Marssit jatkuvat vielä maanantaina. Protestanttien mukaan marsseissa on kyse on heidän kulttuuriperintönsä vaalimisesta, katolilaisten mukaan taas tahallisen eripuran lietsonnasta.

Maakunnan poliittiset johtajat yrittivät vielä tänään päästä viime hetken sopimukseen marssijoiden kanssa, jotta enemmältä väkivallalta vältyttäisiin. Pohjois-Irlannin uuden paikallisparlamentin pääministeriksi valittu protestantti David Trimble ja katolinen varapääministeri Seamus Mallon neuvottelivat pitkin päivää sekä Oranialaisveljeskunnan että katolilaisväestön edustajien kanssa.

Katolilaispuolue Sinn Feinin johtaja Gerry Adams arvosteli jyrkästi Trimblen toimia sanoen, että protestanttinen pääministeri "istuu samanaikaisesti kahdella pallilla" yrittäessään selvittää erimielisyyksiä. Trimble on myös maakunnan suurimman protestanttipuolueen, Ulsterin unionistien, puheenjohtaja. Eilen Trimble varoitti Pohjois-Irlantia "kauheista" seurauksista, mikäli kiistaa ei saada ratkaistuksi.
-Onko tällainen kielenkäyttö omiaan rauhoittamaan ihmisiä, pitämään heidät rauhallisina, kyseli Adams tänään.



Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme