Mainos
Mainos

Toimittaja Minna Kuukka Egyptissä: Lomailemme rauhallisin mielin

Radio Novan juontaja Minna Kuukka ei ole huomannut Egyptin levottomuuksien vaikuttaneen mitenkään rannikkokaupunki Hurghadan arkeen.

– Tuntuu, ettei tilanne kiinnosta täällä monia. En tiedä johtuuko asia siitä, että ihmisillä on lomamoodi päällä.

Kuukka lomailee perheineen rantalomakohde Hurghadassa noin 500 kilometrin päässä Kairosta, jossa suurin osa viime päivien levottomuuksista on tapahtunut.

Kuukka on seurannut tilanteen kehittymistä ahkerasti verkossa. Muut turistit eivät Kuukan havaintojen perusteella ole huolissaan levottomuuksista, eikä hotellihenkilökuntakaan vaikuta suhtautuvan erityisen intohimoisesti poliittiseen tilanteeseen.

– En tiedä, onko henkilökunnalla kisastudio jossain, mistä he seuraavat tapahtumia. Ulospäin ei näy, että kukaan pähkäilisi, missä jamassa maa on, Kuukka kertoo.

Kuukka saapui Egyptiin alkuviikosta. Silloin mielessä olivat viikonlopun suurmielenosoitukset ja pelko siitä, miten ne mahdollisesti vaikuttavat lomailuun.

– Luotimme kuitenkin siihen, että matkanjärjestäjä on kartalla ja tietää, voiko tänne tulla. Parina päivänä olemme saaneet tekstiviestin, että Hurghadan keskustassa on rauhanomaisia mielenosoituksia ja aukioita kannattaa välttää, mutta siinäpä se. Hyvin rauhallisin mielin olemme.

Kuukka epäilee, että levottomuudet voivat vaikuttaa lähinnä erilaisten retkien järjestämiseen kaupunkien keskustoihin.

Myös sähkökatkoja on ollut, mutta niiden yhteys mielenosoituksiin on mysteeri.

– En tiedä liittyvätkö ne tilanteeseen, vai onko niitä täällä normaalisti. Kun tietää, että joidenkin satojen kilometrien päässä on jytinää, niin sitä yhdistelee asioita ja ajattelee, että näillä on joku yhteys, Kuukka sanoo.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme