Mainos
Mainos

Toinen sairaala karanteeniin Pekingissä

Pekingissä jo kaksi sairaalaa on asetettu karanteeniin sars-epidemian vuoksi. Filippiineillä on kerrottu ensimmäisistä sars-kuolonuhreista.

Jo toinen suuri sairaala on asetettu Pekingissä karanteeniin sars-keuhkokuumeen takia. Sairaalan 600-jäseninen henkilökunta ei pääse toistaiseksi käymään kotonaan, kertovat sairaalaviranomaiset.

Uusi karanteenipäätös koskee Ditanin sairaalaa, joka sijaitsee Pekingin keskustan länsiosassa. Sairaalassa on sata sars-tartunnan saanutta potilasta.

Eilen karanteeniin asetettiin pekingiläinen Kansansairaala, jossa henkilökuntaa ja potilaita on yhteensä yli tuhat.

- Lääkintähenkilökunta pääsee menemään ja tulemaan sairaalasta, mutta heidän ei sallita mennä koteihinsa, kertoo Ditanin sairaalan hallinnon edustaja.

Ditanin sairaalassa oli hoidettavana myös suomalainen Kansainvälisen työjärjestön ILO:n työntekijä, joka menehtyi sarsiin aiemmin tässä kuussa.

Kauppojen hyllyjä tyhjillään

Kiinan viranomaiset vakuuttavat, että Pekingissä on riittävästi elintarvikkeita ja lääkkeitä. Useiden kauppojen hyllyt ovat alkaneet tyhjentyä Pekingissä, kun viranomaisten on huhuttu asettavan pääkaupungin karanteeniin estääkseen sars-epidemian laajenemisen.

Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua kertoi varakauppaministeri Zhang Zhigangin vakuuttaneen, että hallitus on ryhtynyt toimiin, jotta ruokaa ja lääketarpeita, mm. hengityssuojaimia, on riittävästi. Eräiden elintarvikkeiden hinnat ovat uutistoimisto AFP:n mukaan kaksinkertaistuneet Pekingissä muutamassa päivässä.

Ryntäys ruokakauppoihin alkoi tiistaina, kun Pekingissä huhuttiin, että viranomaiset aikovat eristää kaupungin. Kiinan hallitus on kiistänyt jyrkästi, että tällaista karanteenia suunniteltaisiin.

Viranomaiset ovat joka tapauksessa kieltäneet Pekingissä olevien opiskelijoiden matkat pois kaupungista ilman nimenomaista lääkärintodistusta vappuloman aikana.

Sars on vaatinut Pekingissä 39 kuolonuhria, ja tartunnan on saanut yli 1600 ihmistä. Koko maailmassa kuolleita on ainakin 260 ja tartunnan saaneita ainakin 4600.

Filippiineillä kaksi sars-kuolemaa

Filippiineiltä on tänään kerrottu kahdesta sars-kuolemasta. He ovat taudin ensimmäiset kuolonuhrit Filippiineillä. Kaksi ihmistä on saanut sars-tartunnan.

Toinen kuolleista oli aiemmin tässä kuussa vierailulla Torontossa Kanadassa. Aasian ulkopuolisista alueista Torontossa on enemmän sars-tartunnan saaneita kuin missään muualla.

Kiinassa sars-kuolonuhrien määrä on kasvanut tänään viidellä ihmisellä ja uusia tapauksia on ilmoitettu 180. Kiinassa sarsiin on kuollut yhtensä 115 ihmistä ja sairastunut 2 601.

Sars-kuolonuhrien määrä kasvoi jälleen tänään myös Hongkongissa. Uusia kuolonuhreja on 6. Tämä nostaa tautiin kuolleiden määrän Hongkongissa 115:een. Sars-tartunnan saaneita Hongkongissa on yli 1 500.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme