Mainos
Mainos

Toisinajattelija Wang valitti tuomiostaan

Kiinalainen toisinajattelija Wang Dan on valittanut 11 vuoden vankeustuomiostaan. Kiinan viranomaiset ilmoittivat tänään, että Wangin valitus oli jätetty Pekingin ylemmälle kansanoikeudelle.

27-vuotias Wang tuomittiin lokakuun lopussa 11 vuodeksi vankeuteen vehkeilystä Kiinan hallitusta vastaan. Wang oli jo aiemmin kärsinyt neljän vuoden vankeustuomion osallistumisesta Kiinan demokratialiikkeeseen, joka murskattiin verisesti Pekingin Taivaallisen rauhan aukiolla 1989. Lukuisat ulkomaiset hallitukset ja kansainväliset järjestöt ovat arvostelleet Wangille julistettua tuomiota.

Kiina arvosteli Perssonin lausuntoja

Kiina torjui tänään jyrkästi Ruotsin pääministerin Göran Perssonin arvostelun Kiinan ihmisoikeustilanteesta. Persson on meneillään olevan vierailunsa aikana ottanut esille toisinajattelijoiden ankaran kohtelun Kiinan johtajien kanssa.

-Emme voi hyväksyä toisen maan sisäisiin asioihin puuttumista ihmisoikeuksia verukkeena käyttäen, Kiinan ulkoministeriön edustaja Cui Tiankai sanoi.
-Kiinalla on omat lakinsa ja muilla mailla omansa. Koska emme yritä tyrkyttää Kiinan lakeja muille maille, emme voi myöskään hyväksyä muiden maiden lakien tyrkyttämistä meille, Cui sanoi ulkoministeriön tiedotustilaisuudessa.
(STT-AFP-TT-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme