Mainos
Mainos

Toisinajattelijoita pidätettiin Kiinassa

Kiinan poliisi pidätti joksikin aikaa parikymmentä toisinajattelijaa ja kehotti kymmentä muuta pysyttelemään kotona ennen Tiananmenin verilöylyn vuosipäivää, kertoi ulkokiinalainen oppositiojärjestö tänään.

Asiasta kertoi New Yorkissa päämajaansa pitävä "Kiinan demokraattinen oikeuspuolue", joka on ulkomaille muuttaneiden kiinalaisten toisinajattelijoiden perustama järjestö.
-Pidätettyjä varoitettiin, että poliisi saattaa kutsua heidät milloin tahansa, koska 4. kesäkuuta on tulossa ja presidentti Clinton tulossa vierailulle Kiinaan, kertoi järjestö Pekingissä julkistetussa viestissä.

Tänään kerrottiin myös, että 21 toisinajattelijaa oli lähettänyt avoimen kirjeen Kiinan kansankongressille, parlamentille, ja vaatinut virallista anteeksipyyntöä Tiananmenin tapahtumista sekä tuolloin pidätettyjen ja vielä vankeudessa olevien ihmisten vapauttamista. Viestissä vaadittiin myös hallitusta pystyttämään muistomerkki Tiananemnin verilöylyn uhreille ja korvauksia kuolonuhrien omaisille.

Hongkongissa mielenosoitus

Arviolta 2500 mielenosoittajaa osallistui tänään Hongkongissa järjestettyyn vuoden 1989 Tiananmenin verilöylyn muistopäivän marssiin. Vuosittainen tapahtuma järjestettiin nyt ensi kertaa Kiinan alaisuudessa. Mielenosoittajat huusivat iskulauseita, joissa vaadittiin demokratiaa ja ihmisoikeuksia Kiinaan sekä kaikkien toisinajattelijoiden vapauttamista vankiloista. Marssin reitti oli tänä vuonna poikkeuksellinen, sillä sen oli määrä päättyä Hongkongin hallintojohtajan Tung Chee Hwan viraston ovelle.

Hongkongin demokratia-aktivistit ovat järjestäneet vuosittain Tiananmenin tapahtumien johdosta mielenosoituksen vuosipäivää eli 4. kesäkuuta edeltävänä sunnuntaina. Mielenosoittajien mukaan tänä vuonna tapahtuma on erityisen merkittävä, koska se järjestetään ensimmäistä kertaa Kiinan maaperällä. Hongkong palasi Kiinan hallintaan viime heinäkuussa. Satoja, mahdollisesti jopa tuhansia ihmisiä kuoli, kun Kiinan armeija kukisti demokratiamielenosoitukset Tiananmenin aukiolla kesäkuussa 1989.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme