Mainos
Mainos

Toivo yhdistymisestä elää yhä Kyproksella

YK:n pääsihteerin Kofi Annaninjohtamat Kyproksen yhdistämisneuvottelut ovat kariutuneet. Kyproksenkreikkalaiset pistävät nyt toiveensa EU:hun. Saaren pohjoisosassa havitellaan johtaja Rauf Denktashin syrjäyttämistä.

Kyproksen yhdistämisneuvotteluja varjostavat vaikeat erimielisyydet.


Haave jaetun Kyproksen yhdistämisestä ei toteutunut YK:n pääsihteeri Kofi Annanin johtamissa neuvotteluissa, mutta toivo jälleenyhdistymisestä elää saarella edelleen. Kyproksenkreikkalaiset asettavat nyt toiveensa EU:hun. Saaren pohjoisosassa havitellaan kovan linjan johtajan Rauf Denktashin syrjäyttämistä uusilla vaaleilla.

- YK ei jätä Kyproksen kysymystä, mutta uskon, että EU tulee nyt johtopaikalle ja ottaa kapulan, arvioi kyproksenkreikkalainen virallinen lähde.

- Paineet ratkaisuun kasvavat, kun Kypros liittyy EU:hun, sillä unioniin pyrkivä Turkki pyrkii osoittamaan, että se on tehnyt kaikkensa estääkseen jakautuneen saaren pääsyn unioniin.

EU on sanonut ottavansa kansainvälisesti tunnustetun Kyproksen kreikkalaisosan unionin jäseneksi, jos ratkaisua ei saada aikaan ennen huhtikuuta.

Paluumuutto kummankin hampaissa

YK:n pääsihteeri Kofi Annan toivoi voivansa taivuttaa kyproksenkreikkalaisten uuden presidentin Tassos Papadopoulosin ja Denktashin alistamaan YK:n uuden rauhansuunnitelman kansanäänestykseen maaliskuun loppuun mennessä.

Papadopoulos olisi ollut vielä valmis jatkoneuvotteluihin, mutta Denktash piti kiinni siitä, etteivät kyproksenturkkilaiset voi hyväksyä YK:n suunnitelmaa. Denktash vierasti suunnitelmassa muun muassa maanluovutuksia kreikkalaisenemmistölle ja esitystä etelään häädettyjen kreikkalaisten paluusta kotikonnuilleen. Kyproksenkreikkalaiset puolestaan eivät suvainneet vallanjakoa turkkilaisvähemmistön kanssa, eivätkä paluumuuttajien määrän rajoittamista.

"Denktashin vika"


Syytä sovun kariutumisesta sysättiin kummallakin puolella Denktashin harteille. Papadopoulosin mukaan ratkaisua ei saatu aikaan, koska Denktash ei hyväksynyt Annanin esitystä.

Saaren pohjoisosassa Denktashin itsepintainen vastahankaan asettuminen on tuonut tuhansia kansalaisia kaduille viime viikkoina. Tammikuussa pääkaupungissa Nikosiassa järjestettiin suurin mielenosoitus sitten saaren kahtiajaon vuonna 1974.

Oppositiojohtaja Mehmet Talat vaatikin tänään ennenaikaisten vaalien järjestämistä Denktashin syrjäyttämiseksi. Hänen mukaansa Denktashin tuki parlamentissa on hiipumassa.

Talousahdingosta kärsivä turkkilaispuoli haluaisi päästä nauttimaan EU:n jäsenyyden mukanaan tuomista eduista. Keskitulo pohjoisessa on vain neljännes etelään verrattuna, ja viidennes asukkaista on työttömänä. Kyproksenturkkilainen liike-elämä ennustaakin joukkomuuttoa pohjoisesta, jos jäsenyys jää haaveeksi.

Gül: Sopimus vielä mahdollinen

Myös Turkin pääministeri Abdullah Gül otti tänään kantaa Kyproksen tilanteeseen. Hän sanoi, että Kyproksen yhdistäminen on vielä mahdollista. Gülin mukaan Turkki yrittää vielä löytää ratkaisua jaetun saaren yhdistämistä koskevaan kiistaan.

(MTV3-BBC-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme