Mainos
Mainos

Tokiossa riesaa lumesta

Yksi ihminen kuoli tänään tapaturmaisesti Tokiossa, kun kaupunki ja sen ympäristö joutui jälleen ankaran talvisään kouriin. Ainakin 323 ihmistä on loukkaantunut lumessa liukastellessaan, ja tieliikenteessä lumi on aiheuttanut lähes 1500 kolaria.

Tokiossa oli tänään sankka lumisade jo toisen kerran viikon kuluessa. Lumentulo on aiheuttanut kosolti hankaluuksia talveen tottumattomille kaupunkilaisille, ja viime viikkojen aikana sadat japanilaiset ovatkin loukkaantuneet lumesta johtuneissa onnettomuuksissa.

Lumi on myös hidastanut liikennettä. Satoja kotimaanlentoja lentoja on jouduttu peruuttamaan lumentulon tähden. Maan junaliikenne on niinikään takellellut, ja viranomaiset arvioivat, että noin 60 000 matkustajaa on joutunut kärsimään pysähtelyistä ja myöhästelyistä.

Lumisateiden odotetaan edelleen jatkuvan Japanissa. Lähipäivinä nietosten arvellaan kohoavan Tokion esikaupunkialueilla 40-60 senttisiksi. Kaupungin keskustaan odotetaan lunta ainakin 20 sentin paksuudelta.

Naganossa lunta puoli metriä

Naganossa, jossa ensi kuussa pidetään talviolympialaiset, on jo lähes 50 sentin paksuinen kinos, ja myös sinne odotetaan lisää lunta.

Edelliskerran Tokiossa oli hankia yli kaksi vuotta sitten.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme