Mainos
Mainos

Tornado tuhosi pikkukaupungin Kansasissa

Arvioiden mukaan jopa 75 prosenttia asuintaloista ja muista rakennuksista tuhoutui tornadossa. Kaupungin 1600 asukasta on evakuoitu.

Voimakas tornado on tuhonnut suurimman osan pikkukaupungista Lounais-Kansasissa Yhdysvalloissa. Viranomaisten mukaan luonnonmullistuksessa on saanut surmansa ainakin yhdeksän ihmistä ja yli 60 on loukkaantunut, heistä kymmenkunta vakavasti.

Tornado iski pieneen Greensburgin kaupunkiin eilen illalla. Se tuhosi rakennuksia, kaatoi ajoneuvoja ja katkaisi puhelin- ja telepylväitä. Viestinten mukaan noin 75 prosenttia asuintaloista ja muista rakennuksista tuhoutui tornadossa, jonka tuulet puhalsivat pahimmillaan jopa 74 metriä sekunnissa.

Kaupungin 1600 asukasta evakuoitiin ja heitä kehotettiin olemaan palaamatta niin kauan kuin pelastusmiehet etsivät raunioista myrskyn mahdollisia uhreja.

Asukkaiden mukaan varoitussireenit alkoivat soida noin 20 minuuttia ennen kuin tornado iski kaupunkiin. Näin suurin osa ihmisistä ehti hakeutua myrskysuojiin turvaan.

Yhdysvaltain sääpalvelu varoitti, että uusia myrskyjä ja huonoa säätä on luvassa edelleen Keskilänteen.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme