Mainos
Mainos

Tornadokaudesta ennustetaan synkkää Yhdysvalloissa

Meteorologit ennustavat Yhdysvaltoihin tavallista enemmän myrskyjä.

Rajuilmat ja pyörremyrskyjä poikivat ukkosmyrskyt jatkavat yhä mylläämistään Yhdysvaltain keskilännessä Meksikonlahdelta jatkuvasti nouseva lämmin ja kostea ilmamassa synnyttää uusia rajuilmoja tornadojen jo pahasti runtelemille alueille. Myrskyjen uskotaan riehuvan alueella koko viikon ajan.

Koko vuoden tornadokaudesta ennustetaankin erittäin tuhoisaa.

-Vaikka niiden ilmaantuminen loppuisi tähän, niin tämä olisi tappavin vuosi sitten vuoden 1999 ennätysmyrskyjen, muistutti Weather Channel -kanavan meteorologi.

Yhdysvaltain varsinainen tornadokausi on vasta alussa, ja jo nyt 70 ihmistä on kuollut pyörremyrskyissä. Luku on kaksinkertainen normaalivuosiin verrattuna. Tänä vuonna on tehty jo yli 600 tornadohavaintoa. Niin sanottuna normaalivuotena keskiarvo on reilut 1200 havaintoa.

Viikonvaiheessa rajut pyörremyrskyt tuhosivat tyystin Kansasin osavaltiossa sijaitsevan Greensburgin pikkukaupungin. Surmansa sai ainakin kymmenen ihmistä ja loukkaantuneita oli kuutisenkymmentä. Kaupunkilaiset pääsivät tänään ensi kertaa takaisin kaupunkiin sitten myrskyillan. He saivat kerätä päivän ajan talojensa raunioista arvotavaroitaan.

Kaupungin tuhonneen pyörteen uskotaan olleen F-5 -luokan tornado, voimakkain viisiportaisella asteikolla. Edellinen varma havainto F-5-pyörteestä tehtiin vuonna 1999. Se surmasi Oklahomassa 36 ihmistä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme