Mainos
Mainos

Tornadot aiheuttivat tuhoa Yhdysvalloissa

Voimakkaat tornadot ovat aiheuttanut vakavaa tuhoa Yhdysvaltain keskilännessä. Tornadot kulkeutuivat halki Indianan ja Kentuckyn osavaltioiden iltapäivällä Suomen aikaa.

Tornadot ovat riepotelleet Indianan ja Kentuckyn osavaltioita Yhdysvalloissa. Viranomaisten mukaan jopa 20 ihmistä on saanut surmansa ja loukkaantuneita on 160. Useiden vammat ovat vakavia.

Voimakkaat pyörremyrskyt koettelivat etenkin Evansvillea Indianassa. Höykytys tuntui varsinkin asuntovaunujen muodostamalla asuinalueella. Indianan Vanderburghin piirikunnan apulaissheriffi John Strange kertoi, että piirikunnan asukkaat joutuivat tornadon yllättämiksi, koska tornadokausi on jo tältä vuodelta ohi.

Kansallisen sääpalvelun kerrottiin antaneen varoituksen alueelle puoli tuntia ennen kuin tornado iski aamun tunteina, mutta useimmat asukkaat olivat silloin vielä nukkumassa.

Viranomaiset ovat varoittaneet, että ruumiita voi löytyä vielä lisää, kun raivaustyöt etenevät.

Yli 20 000 taloutta oli ilman sähköä, kun kova tuuli kaatoi kaapeleita. Tuulennopeuden kerrottiin olevan melkein 27 metriä sekunnissa.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme