Mainos
Mainos

Tornadovaara jatkuu Yhdysvalloissa – Oklahoman tuhot suurta epäonnea

Voimakas ukkosrintama kulkee kohti itää Yhdysvalloissa. Tornadojen riski on edelleen olemassa.

Oklahomaan osunut tornado liittyi voimakkaaseen ja pitkään ukkosrintamaan. Rintama kulkee kohti itää ja sen ennustetaan voimistuvan uudelleen paikallista aikaa tiistai-iltapäivällä ja illalla. Tornadojen riski on yhä olemassa Teksasista kohti Suuria järviä ulottuvalla alueella.

Oklahoman tornado oli voimakkuudeltaan alustavasti F4-luokan tornado. Tornadojen voimakkuutta kuvataan Fujita-asteikolla F0-F5, missä F5 kuvaa voimakkainta tornadoa.

Oklahoman tapauksessa oli mukana suurta epäonnea.

– Yhdysvalloissa tornadoja on vuodessa keskimäärin 1 300 ja näin voimakkaitakin vuosittain. Usein tornadot osuvat kuitenkin harvaan asutuille alueille. Nyt tornado osui keskelle asutusta, missä oli muun muassa kouluja ja sairaala, sanoo MTV3:n meteorologi Pekka Pouta.

Tornadoja ympäri vuoden

Tornadoja esiintyy Yhdysvalloissa eniten maailmassa ja ympäri vuoden, runsaimmin huhtikuusta heinäkuulle. Yhdysvaltojen sään ja valtameren tutkimuslaitoksen (NOAA) mukaan tänä vuonna talvella tornadoja oli tavallista enemmän, sen sijaan keväällä niitä on ollut tavallista vähemmän.

Kuolonuhrien määrä Yhdysvaltojen tornadoissa vaihtelee vuosittain runsaasti. Viime vuonna menehtyneitä oli 70, vuonna 2011 peräti 553 ja vuonna 2010 kuolleita oli 45.

Katso videolta ennuste Yhdysvaltoihin sekä taustaa tornadojen synnystä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme