Mainos
Mainos

Trump allekirjoitti määräyksen laittomasti maahan tulleiden perheiden pitämisestä yhdessä – nollatoleranssi pitää yhä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on juuri allekirjoittanut määräyksen, jolla lopetetaan laittomasti Yhdysvaltoihin tulleiden perheiden erottelu Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla.

Uuden määräyksen mukaan perheet pidätetään kokonaisina, eikä lapsia enää eroteta vanhemmistaan.

Nollatoleranssi laittomia maahantulijoita kohtaan pitää edelleen. Tämä tarkoittaa, että paperittomana Yhdysvaltojen rajan ylittäneet henkilöt joutuvat odottamaan hakemustensa päätöstä vankilassa.

– Allekirjoitamme määräyksen perheiden pitämisestä yhdessä, mutta aiomme silti säilyttää sitkeytemme, totesi Trump ennen määräyksen allekirjoittamista.

Arviolta 2300 lasta on erotettu vanhemmistaan leireille rajaseudulla, kun viranomaiset ovat ryhtyneet soveltamaan aiempaa tiukemmin käytäntöön lakeja siirtolaisperheiden kohtelusta.

Lasten erottaminen vanhemmistaan ja siitä todisteena levinneet videot ovat herättäneet raivoa sekä Yhdysvalloissa että ulkomailla.​​​​​​​

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme