Mainos

Trump julkaisi Twitterissä kolme Britannian äärioikeistojohtajan muslimienvastaista videota: "Väärä teko presidentiltä"

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hämmensi jälleen toiminnallaan sosiaalisessa mediassa viime yönä Washingtonin aikaa.

Trumpin henkilökohtaiselta Twitter-tililtä uudelleenjulkaistiin kolme Twitterin loukkaavaksi määrittelemää videota, jotka on alun perin julkaissut äärioikeistolaisen Britain First -liikkeen varapuheenjohtaja Jayda Fransen.

Videoilla on kuvattu useita pahoinpitelyjä, ja Fransenin otsikoissa väitetään, että pahoinpitelyt ovat muslimien tekemiä. Yhdellä videoista hyökätään kainalosauvoilla kulkevan valkoihoisen nuorukaisen kimppuun, toisella puolestaan rikotaan Neitsyt Marian patsas heittämällä se katuun.

Trump on jakanut videot ilman kommenttia. Twitter pitää videoita loukkaavana niiden väkivaltaisen sisällön takia.

Fransen pidätettiin

BBC:n mukaan Fransen pidätettiin aiemmin tässä kuussa, syynä hänen pitämänsä puhe elokuussa Belfastissa. Puhe oli BBC:n mukaan uhkaava ja herjaava.

Britain First -liike on muutenkin uhkaillut muslimivirkamiehiä "suoralla toiminnalla". Liike poistettiin puoluerekisteristä aiemmin marraskuussa.

Trumpilla on henkilökohtaisella Twitter-tilillään 43,6 miljoonaa seuraajaa. Tämänkaltaisen huomion saaminen luonnollisesti riemastutti brittinaista, joka hehkutti Trumpia takaisin twiiteissään. Nainen päätyi tänään myös sekä BBC:n että yhdysvaltalaisen CBNS:n jututettavaksi Trumpin sormiherkkyyden takia.

"Väärin tehty presidentin tasoiselta"

Myöhemmin illalla Britannian pääministri Theresa Mayn tiedottaja kommentoi, että presidentin tasoiselta ihmiseltä on yksinkertaisesti väärin "uudelleentwiittailla tällaisia".

– Britain Firstin tavoitteena on jakaa yhteiskuntaamme valheellisen ja jännitteitä kiristävän vihapuheen avulla. Tästä aiheutuu tuskaa myös lakia noudattaville ihmisille. Britannian kansa tyrmää äärioikeiston ennakkoluuloisen retoriikan yksimielisesti, tiedottaja jatkoi.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot