Mainos

Trump tviittasi jälleen "valemedioista" – Hänen mielestään niistä suuri vaara Yhdysvalloille

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on jälleen tviitannut "valemedioista". Presidentin mukaan "valemediat" eivät tietoisesti kerro totuttaa. Tästä aiheutuu hänen mukaansa suuri vaara Yhdysvalloille. 

Trump nosti myöhään perjantaina julkaisemassaan tviitissä esille New York Times -lehden, josta on presidentin mukaan tullut vitsi. Samoin on käynyt hänen mukaansa CNN:lle. 

Valkoinen talo esti perjantaina useiden medioiden pääsyn Trumpin tiedotuspäällikön Sean Spicerin lehdistötapaamiseen. Pääsy evättiin muun muassa New York Timesiltä, CNN:ltä, BBC:ltä ja Politico-verkkolehdeltä. 

Lisäksi Time-lehden, uutistoimisto AP:n ja USA Today -lehden toimittajat kieltäytyivät osallistumasta tilaisuuteen protestina kollegoidensa porttikiellolle. Tilaisuuteen osallistui toimittajia sekä Breitbartin kaltaisista oikeistomediasta että valtavirran tiedotusvälineistä kuten Wall Street Journalista, ABC:sta ja CBS:stä. 

Tapaamisesta poissuljetuille toimittajille selitettiin CNN:n mukaan paikan päällä, etteivät nämä olleet osallistujalistalla.

"Ei hyväksyttävä kehityssuunta"

Muun muassa CNN ja New York Times ovat kommentoineet Valkoisen talon päätöstä.

CNN:n sanoo tiedotteessaan, ettei tällainen kehityssuunta ole hyväksyttävää Trumpin Valkoiselta talolta. New York Timesin päätoimittaja Dean Baquet puolestaan kirjoitti, ettei mitään tällaista ole tapahtunut Valkoisessa talossa sinä aikana, kun lehti on raportoinut eri hallintojen toimista. 

Myös presidenttiä seuraavien toimittajien yhdistys esitti tapauksesta jyrkän vastalauseensa. Se kehotti tilaisuuteen osallistuneita tiedotusvälineitä jakamaan materiaalinsa niiden kanssa, joita ei päästetty sisään.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot