Mainos
Mainos

Trump Twitterissä: EU:n tullimaksut ovat kamalia

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kuvailee EU:n tullimaksuja kamaliksi.

Trump kritisoi Twitterissä Euroopan unionia ja sen tullimaksuja. Trump kirjoittaa, että hienot Euroopan unionin maat kohtelevat Yhdysvaltoja kaupankäynnissä todella huonosti ja valittavat nyt alumiinin ja teräksen tullimaksuista.

Presidentti sanoo, että jos Euroopan unionin maat pudottavat Yhdysvalloista tulevien tuotteiden kamalia rajaesteitä ja tullimaksuja, Yhdysvallat tekee samoin eurooppalaisille tuotteille. Jos näin ei tapahdu, Yhdysvallat verottaa esimerkiksi autoja, Trump kirjoittaa.

"Tapaaminen Pohjois-Korean kanssa menestys"

Donald Trump uskoo, että Pohjois-Korea haluaa rauhaa. Hän kertoi kannattajilleen Pennsylvaniassa järjestetyssä tilaisuudessa ennakoivansa myös, että neuvottelut Pohjois-Korean kanssa tulevat olemaan suuri menestys.

Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin on tarkoitus tavata toukokuuhun mennessä. Lisäksi Kim on tarjoutunut Etelä-Korean mukaan lopettamaan maansa ydinasekokeet siksi aikaa.

Tapaamisen tarkoituksena on saada aikaan sopu Korean niemimaan riisumisesta ydinaseista.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme