Mainos
Mainos

"Trump valitti, että tv on rikki, koska siinä ei ole Gorilla-kanavaa" – moni uskoi kohukirjan hengessä tehtyä armotonta Twitter-pilaa

Kun Donald Trumpin Valkoisesta talosta kertova Michael Wolffin dokumenttikirja "Fire and Fury: Inside the Trump White House" julkaistiin, Twitter täyttyi samanaikaisesti kirjan herkkupaloista. Kaikki politiikkaa seuraavat halusivat kertoa toisille Twitter-käyttäjille kirjan tyhmimpiä ja kummallisimpia juoruja Trumpista ja Valkoisesta talosta.

Niinpä kirjasta vuodatettujen lainausten mukaan "Trump ei itse asiassa koskaan halunnutkaan voittaa vaaleja" tai päästrategi Steve Bannonin mukaan "Trumpin pojan tapaaminen venäläisten kanssa on maanpetoksellista". Nämä tiedot myös todella löytyvät kirjasta.

Yksi juoru ylitti Twitterissä lopulta kaiken muun: Trump viettää tuntikausia katsoen television Gorilla-kanavalla lähetettäviä ohjelmia, joissa gorillat tappelevat keskenään. 

Tämän, muka kirjasta poimimansa juorun, pani liikkeelle viime torstaina humoristi Ben Ward eli @pixelatedboat, joka kertoi valheellisesti twiittinsä olevan lainaus tuoreesta kirjasta.


"Trump valittaa, että gorillat eivät näy televisiossa"

Twiitti menee näin: Ensimmäisinä öinä Valkoisessa talossa presidentti Trump valitti, että hänen makuuhuoneessaan oleva tv on rikki, koska siinä ei ole Gorilla-kanavaa. Trump oli siinä käsityksessä, että oli olemassa tv-kanava, joka näyttää vuorokauden ympäri gorilloihin liittyvää materiaalia.

Miellyttääkseen Trumpia Valkoisen talon henkilökunta koosti lukuisia gorilla-dokumentteja itse tekemälleen Gorilla-kanavalle. - - Trump oli kuitenkin tyytymätön tähän kanavaan sanoen sen olevan tylsä, koska "gorillat eivät tappele".

Henkilökunta poisti dokumenteista kaikki kohdat, joissa gorillat eivät hakanneet toisiaan ja vihdoin presidentti oli tyytyväinen. "Joinakin päivinä hän katsoo Gorilla-tv:tä 17 tuntia putkeen", eräs sisäpiiriläinen kertoi minulle. "Hän on polvillaan television edessä, naama kymmenen sentin päässä kuvaruudusta ja sanoo rohkaisevia asioita gorilloille tyyliin 'tapa jolla isket tuota toista gorillaa, oli hyvä'. Luulenpa hänen uskovan, että gorillat voivat kuulla häntä."

Twiitille kymmeniätuhansia tykkäyksiä

Twiitti sai ensimmäisen vuorokauden aikana noin 20 000 jakoa. Ihmiset tuntuivat todella uskovan, että twitterissä julkaistu "kirjalainaus" oli totta.

Liberaalissa Brookings-tutkimuslaitoksessa työskentelevä tutkija ja toimittaja Shadi Hamid oli yksi, joka ainakin leikki ottavansa valheen todesta. Hamid twiittasi, että lainaus on "Wolffin kirjan parasta antia".

Pian lainaus alkoi hämmentää ihmisiä. New York Timesin toimittaja kysyi Twitterissä: "Onko Gorilla-kanava-juttu totta vai tarua? Mielestäni se on keksitty mutta ihmiset kommentoivat sitä kuin se olisi totta enkä enää tiedä, kuka tässä on väärässä. Jos ymmärrätte, mistä nyt puhun niin älkää katsoko alkuperäistä juttua, koska kyseessä voi olla keksitty juttu."


Vox-lehden mukaan valheellisen tai humoristisen twiitin leviämiselle on useita syitä. Ensinnäkin twiitin alkuperäisellä lähettäjällä on 170 000 seuraajaa, joten twiitti levisi laajalle.

Lisäksi twiitin sisältö oli riittävän uskottava, sillä Trumpin on sanottu olevan hyvin innostunut kaapelikanavien seuraaja ja lisäksi twiitti oli kirjoitettu samalla tyylillä kuin Wolff on tehnyt kirjansa  twiitti olisi siis saattanut olla totta ja monet etenkin Trumpin vastustajat halusivat uskoa, että posketon väite olisi totta.

Lähteet: Vox, Newsweek, Washington Post, The Sun​​​​​​​

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme