Mainos

Trump varoittaa potkut saanutta FBI-pomoa vuotamasta keskusteluja julkisuuteen

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti perjantaiaamun rivakasti Twitterissä.  

Trump tviittasi muun muassa, että liittovaltion poliisin FBI:n johdosta pois potkitun James Comeyn on syytä toivoa, että kaksikon keskustelusta ei ole "nauhoituksia" ennen kuin alkaa vuotaa tietoja medialle. 

Viesti tulkittiin varoituksena, ettei Comey ottaisi yhteyttä toimittajiin. 

Uutiskanava CNN kirjoittaa, ettei Trump kertonut, onko Valkoisen talon keskusteluja nauhoitettu. Kanava rinnastaa nauhoituspuheet vuoden 1973 tapahtumiin, jolloin Watergate-skandaalin aikana selvisi, että tuolloinen presidentti Richard Nixon nauhoitti Valkoisessa talossa käytäviä keskusteluja. 

Trump erotti yllättäen Comeyn FBI:n johtajan paikalta keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa. Teko oli hyvin poikkeuksellinen. Comey johti tutkintaa Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Trumpin hallinto on sanonut, että Comey erotettiin luottamuspulan takia ja että Comeyn johdolla FBI ajautui sekasorron tilaan. 

Trump kuitenkin sanoi uutiskanava NBC:n haastattelussa, että Venäjä oli hänen mielessään erotuspäätöstä tehdessä. 

– Kun päätin tehdä sen, sanoin itselleni, sanoin, että tämä Venäjä-juttu Trumpin ja Venäjän kanssa on keksitty juttu. Se on demokraattien tekosyy, koska he hävisivät vaalit, jotka luulivat voittavansa, Trump sanoi haastattelussa. 

Trump myös sanoo haastattelussa tukevansa täyttä tutkintaa Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain vaaleihin viime vuonna. Trump sanoo haluavansa, että tutkinta tehdään kunnolla.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot