Mainos
Mainos

Trump vieraili Floridassa – jakoi ruokaa hurrikaanin uhreille ja kiitosta viranomaisille

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saapui hurrikaani Irman kovistelemaan Floridaan torstai-iltana Suomen aikaa. Trumpin seurueessa olivat muun muassa puoliso Melania Trump ja varapresidentti Mike Pence.

Saavuttuaan Floridaan Trump antoi tunnustusta viranomaisille siitä, että suunnattoman voimakkaasta myrskystä huolimatta kuolonuhrien määrä ei noussut niin suureksi kuin oli pelätty.

Erityistä kiitosta kriisin hoitamisesta Trump antoi Floridan kuvernöörille Rick Scottille. Trumpin mielestä Scottin pitäisi lähteä ehdolle Yhdysvaltain senaattiin.

Naplesin kaupungissa presidentti ja varapresidentti nähtiin jakamassa ruokaa myrskyn uhreille.

Ennen matkaa Trump korosti, että sähköjen palautus on nyt tärkein asia Floridassa. BBC:n mukaan sähköttä on yhä Floridassa ja sen naapuriosavaltioissa yli neljä miljoonaa kotia ja yritystä.

Kuvernööri Scott kertoi aiemmin tällä viikolla, että Floridaan on saapunut muualta maasta 30 000 työntekijää auttamaan sähköjen palauttamisessa.

Hoitokodin kuolemat tutkinnassa

Floridassa poliisi on aloittanut tutkinnan hoitokodin kahdeksan asukkaan kuolemasta Hollywood Hillsissä. Hoitokodin ilmastointi lakkasi toimimasta Irman iskettyä. Kuolleista vanhin oli 99- ja nuorin 71-vuotias.

Hoitokodista evakuoitiin yli sata asukasta, joita hoidettiin sairaalassa muun muassa hengitysvaikeuksien ja nestehukan takia.
Hoitokoti oli valmistautunut hurrikaani Irman tuloon.

Sähkögeneraattori toimi, ja henkilökunta oli varastoinut ruokaa ja vettä seitsemäksi päiväksi. Sen sijaan henkilökunta ei osannut aavistaa joutuvansa taistelemaan kuumuutta vastaan siirrettävien tuulettimien avulla, kertoi CNN.

Hoitokodin tapausta selvittävät useat viranomaiset. Myös rikostutkinta on aloitettu. Kuvernööri Scott on myös vaatinut vastauksia siihen, kuinka tällainen tapahtuma oli mahdollinen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme