Mainos
Mainos

Trump yrittää kaivaa Lähi-idän rauhanprosessin haudasta

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapaa tänään palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin Valkoisessa talossa. Tapaamisen toivotaan elvyttävän täysin jumittunutta Lähi-idän rauhanprosessia.

Trump on kertonut kannattavansa kahden valtion ratkaisua, mutta toisaalta presidentin puheet muun muassa Yhdysvaltain suurlähetystön siirtämisestä Tel Avivista Jerusalemiin ovat raivostuttaneet palestiinalaisia.

Abbas, 82, puolestaan on erittäin epäsuosittu omiensa keskuudessa, ja mielipidemittausten mukaan monet palestiinalaiset haluaisivat hänen jättävän virkansa. Abbasin kausi loppui jo vuonna 2009, mutta koska uusia vaaleja ei ole saatu pidettyä, hän on jatkanut virassaan.

– Tärkein kysymys tällä hetkellä on, mitä Trump yrittää saavuttaa ensimmäisen tapaamisen aikana. Jos hän tavoittelee heti koko pottia ja yrittää saada neuvottelut uudestaan käyntiin, hän epäonnistuu, arveli Ilan Goldenberg Center for New American Security -ajatushautomosta.

– Trumpin ja hänen hallintonsa tulisi keskittyä parantamaan tilannetta paikan päällä, pitää yllä kahden valtion ratkaisua ja luoda sellaisia edellytyksiä, että neuvottelut voitaisiin aloittaa tulevaisuudessa, Goldenberg jatkoi.

Trump tapasi Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun helmikuussa. Trumpin keskeisiin neuvonantajiin kuuluva Jason Greenblatt puolestaan kävi keskusteluja sekä israelilaisten että palestiinalaisten kanssa maaliskuussa.

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme