Mainos
Mainos

Trumpin hallinto pyytänyt kongressilta lähes 8 miljardia Harvey-tuhojen hoitoon

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinto on pyytänyt kongressilta 7,85 miljardia Yhdysvaltain dollaria Harvey-myrskyn aiheuttamien tuhojen hoitoon. Asiasta muun muassa uutisoivan CNN:n mukaan pyydetty summa oli suurempi kuin oli odotettu.

Suurin osa summasta menisi Yhdysvaltain katastrofivirasto Femalle.

Yhdysvaltalaismedian mukaan edustajainhuoneen on määrä äänestää pyynnöstä ensi viikolla. Tarkka päivä ei kuitenkaan ole toistaiseksi tiedossa, NBC News kirjoittaa. Edustajainhuoneen puhemies Paul Ryan on sanonut Twitterissä edustajainhuoneen toimivan nopeasti pyynnön suhteen. Myös senaatin republikaanijohtaja Mitch McConnell on sanonut senaatin olevan valmis toimimaan ripeästi asian suhteen.

Yhdysvaltain kongressi palaa tauolta tiistaina.

CNN:n mukaan Valkoinen talo on myös ilmaissut pyytävänsä lisää rahaa Harveyn hoitoon kuun loppuun mennessä.

Trump vierailee uudelleen tulva-alueilla

Trump vierailee lauantaina uudelleen tulva-alueilla. Trump kertoo Twitterissä vierailevansa vaimonsa Melania Trumpin kanssa sekä Texasissa että Louisianassa. Trumpit kävivät tutustumassa hirmumyrsky Harveyn tuhoihin Texasissa jo aiemmin tällä viikolla.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme