Mainos

Trumpin kolhut eivät vieneet paikkaa republikaaneilta Georgiassa

Republikaanien Karen Handel toi puolueelleen tärkeän paikan edustajainhuoneeseen voitettuaan kongressin täytevaalit Georgiassa. Vastaehdokkaana ollut demokraattien Jon Ossoff jäi noin viidellä prosenttiyksiköllä kakkoseksi, vaikka etukäteen hänen oli arveltu hyvinkin yltävän voittoon.

Georgian vaalia pidettiin tärkeänä mittarina presidentti Donald Trumpin ja republikaanien suosiolle. Handelin voiton perusteella suosio vaikuttaa vankemmalta kuin demokraatit olivat toivoneet. Republikaanitkin pelkäsivät, että Trumpin rypeminen skandaaleissa olisi maksanut paikan Georgian kuudennessa kongressivaalipiirissä.

– Onnittelut Karen Handelille hänen suuresta voitostaan Georgian kuudennessa. Fantastista työtä, olemme hyvin ylpeitä sinusta, Trump tviittasi.

– Georgian kuudennen vaalipiirin ihmiset eivät äänestäneet tänään vain Karenin puolesta. He kannattivat myös Trumpin suunnitelmaa korvata rikkinäinen terveydenhuoltojärjestelmä sekä vanhentuneiden verolakien uudistamista ja infrastruktuuriin sijoittamisen priorisointia, tulkitsi republikaanien kansallisen komitean johtaja Ronna McDaniel.

Demokraateille luvassa itsetutkiskelua

Republikaanit veivät voiton myös täytevaaleissa South Carolinassa. Kumpikin vaali järjestettiin, koska vaalipiirien edustajat olivat siirtyneet Trumpin hallitukseen.

Aiemmin demokraatit hävisivät myös Kansasin ja Montanan kongressivaalipiirit, jotka olivat entuudestaan republikaanien käsissä. Georgiassa voiton arveltiin olevan mahdollinen.

Tappionsa myöntänyt Ossoff sanoi, että demokraattien pitäisi ottaa häviöistä opikseen ja valmistautua taisteluun kongressista ensi vuonna.

– Tulos ei ole se, mitä monet meistä toivoivat. Mutta tämä on alkua jollekin meitä itseämme suuremmalle.

Georgian kuudes kongressivaalipiiri on ollut republikaanien hallussa vuodesta 1979. Edellisissä vaaleissa republikaani vei voiton selkeästi suuremmalla äänivyöryllä, joten demokraattien kongressiedustaja Cheri Bustos piti kaventunutta kaulaa rohkaisevana.

– Kuljemme oikeaan suuntaan, hän sanoi CNN:lle.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot