Mainos
Mainos

Trumpin lausunnot hermostuttavat Miamin kuubalaisyhteisöä – tutkija povaa sikarimaahan merkittäviä muutoksia

Noin viikko sitten kuolleen Kuuban vallankumousjohtajan Fidel Castron hautajaiset keräsivät tänään maailmanlaajuisen yleisön. Ristiriitaisia tunteita herättäneen poliitikon poismeno on nostanut pintaan polttavan kysymyksen: Miltä näyttää tulevaisuuden Kuuba?

Miamin yliopiston Kuuba-suhteiden vanhemman tutkijan Andy S. Gomezin mukaan eristäytynyt saarivaltio on väistämättömien muutosten edessä.

– Uskallan sanoa, että Kuuban vallankumous kuolee. Vallankumous on ohi. Nyt Raul Castron täytyy keksiä jokin uusi idea, jotta maa voisi siirtyä vallankumouksen jälkeiseen aikaan, Gomez sanoo MTV Uutisille Miamissa.

Gomezin mukaan nuorempi Castro on aina ollut käytännöllisempi kuin isoveljensä, minkä vuoksi tutkija odottaa Raul Castrolta merkittävää taloudellista uudistusta.

– Tänä vuonna Kuuban talous ei ole kasvanut edes prosenttia. On kysyttävä, minne kaikki turistien tuoma raha menee? Minne Venezuelalta saadun öljyn myyntivoitot ovat valuneet? Raul Castro tietää, että hänen on puhdistettava järjestelmä ja itsensä korruptiosta, Gomez sanoo MTV Uutisille Miamissa.


Pikku-Havannassa epätietoisuutta lievittävät rumba ja domino

Kuuban rumbarytmit soivat Calle Ocho -kadulla ja kulkijoille kaupataan niin sikareita, kuubalaista kahvia kuin mojito-drinkkejä. Miamin kuubalaisyhteisössä Fidel Castron kuolema on herättänyt monenlaisia tunteita. Kommunistijohtajan poismenon jälkeen kansainväliset uutistoimistot levittivät kuvia, joissa Floridan rannikkokaupungin kuubalaiset juhlivat toiveikkaina.

– Ihmiset sanovat, että juhlimme täällä. Emme juhli itse kuolemaa, vaan tulevaisuutta, uutta alkua ja muutosta, 30-vuotias Danny Reyes kertoo toiveikkaana. 

Vanhemmat kuubalaiset eivät ole yhtä optimistisia.

– Minusta tuntuu, että meissä kuubalaisissa on liikaa diktatuuria. Emme tiedä mitä vapaus oikeasti tarkoittaa. En usko, että Kuuba on koskaan vapaa, Kuuban vallankumouksen aikaan Yhdysvaltoihin muuttanut Frank Chinea sanoo.

Tutkija on samaa mieltä. Hallinnon ja talouden näkökulmasta merkittäviä muutoksia voi tulla, mutta ihmisoikeustilanne pysynee edelleen surkeana.

– Olen vakuuttunut siitä, etteivät Raul ja hänen lähipiirinsä halua menettää yhtään poliittista kontrolliaan. Hän ylensikin poikansa armeijan johtotehtäviin ja pojanpoikansa tiedustelupalvelun päälliköksi. Herää kysymys, seuraako tästä Castron suvun dynastia? Aika näyttää.


Trumpin lausunnot puhuttavat

Erityisesti Miamin kuubalaisyhteisössä puhuttaa tammikuussa Valkoisessa talossa aloittavan Donald Trumpin mahdollinen Kuuba-politiikka. Tuleva presidentti Trump on uhannut jäädyttää Barack Obaman lämmittämät maiden väliset diplomaattisuhteet, mutta tutkija muistuttaa, että uhkaus voi tulla lopulta liian kalliiksi.

– On monia yhdysvaltalaisia yrityksiä, jotka ovat jo solmimassa kauppasuhteita Kuuban kanssa. Jos Donald Trump toteuttaisi aikeensa, USA:n hallitus joutuisi maksamaan näille yhtiöille vahingonkorvauksia, koska ne eivät voisi tehdä liiketoimintaa Kuubassa, Gomez sanoo.

Gomez muistuttaa, että Kuuban muuttumisen kannalta tärkeintä on saada Kuuban kansa haluamaan muutosta.

– Kuubalaiset ovat eläneet puoli vuosisataa totalitaarisen hallinnon alaisuudessa. He eivät tiedä, onko muutos hyvä vai huono asia. Nykyään he tienaavat 20 dollaria kuukaudessa, ja monelle korotus jo 40 dollariin kuukaudessa olisi hyvä. Lopulta psykologinen halu muutokseen on kaikista tärkein asia, Gomez sanoo.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme