Mainos
Mainos

Trumpin päästrategi: Trump on maanisen keskittynyt

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump toteuttaa kaikki vaalikampanjapuheissaan lupaamansa asiat, sanoo presidentin päästrategi Steve Bannon.

Päästrategin roolissaan harvoin julkisuudessa esiintyvä Bannon puhuu parhaillaan konservatiivipoliitikkojen konferenssissa CPAC:ssä.  

-Trumpin kampanjapuheissa oli valtavasti sisältöä, hän sanoi.  

-Nyt hän on maanisen keskittynyt toteuttamaan lupauksensa.  

Bannonin mukaan moni on yrittänyt ehdottaa presidentille, että vaikka tämä voitti vaalit puhumalla yhtä, hänen kannattaisi nyt presidenttinä tehdä toista.  

-Hänen vastauksensa on ei. Valtamedian on syytä ymmärtää, että kaikki vaalilupaukset toteutetaan.  

Bannonin mukaan kolme Trumpin hallinnolle tärkeintä asiaa ovat kansallinen turvallisuus ja itsemääräämisoikeus, talousnationalismi ja säännösten purkaminen.  

Hän suitsuttaa vapaakauppasopimus TPP:stä vetäytymistä merkittävänä askeleena itsemääräämisoikeuden palauttamiseksi. Trumpin hallinto valmistelee hänen mukaansa jo "upeita ja innovatiivisia" kahdenvälisiä kauppasopimuksia, jotka asemoivat Yhdysvallat uudelleen kansainvälisen kaupan kentällä ja palauttavat maahan työpaikkoja.  

Bannon hehkuttaa myös viime päivien toimia maassa laittomasti oleskelevien karkottamiseksi.  

Säännöksiä Bannon pitää progressiivisen vasemmiston työkaluna, minkä vuoksi sääntelyn purkaminen on hänestä tärkeää.  

Bannon toteaa myös, ettei usko valtamedian koskaan alkavan raportoida presidentti Trumpin hallinnon toimista reilusti, sillä kansainväliset mediayritykset vastustavat hänen mukaansa Trumpin kansallista talousagendaa.  

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot