Mainos
Mainos

Trumpin twiitti armahdusoikeudestaan herätti hämmennystä: "Trumpin ei tarvitse armahtaa itseään, koska hän ei ole tehnyt mitään väärää"

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump herätti viikonloppuna kohua tviitillään, jonka mukaan presidentillä on täysi valta armahtaa ihmisiä.

Washington Post uutisoi aiemmin tällä viikolla, että Trumpin asianajajat perehtyvät siihen, voiko presidentti armahtaa avustajiaan, perheenjäseniään tai jopa itsensä.

Armahduskeskustelu liittyy erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkintaan Venäjän mahdollisesta sekaantumisesta Yhdysvaltain vaaleihin.

Sunnuntaina eräs Trumpin asianajotiimin jäsenistä kuvaili Trumpin tviittausta "melko merkityksettömäksi".

– Presidentillä on valta armahduksiin. Mutta emme ole keskustelleet, emmekä keskustele presidentin kanssa armahduksista, asianajaja Jay Sekulow sanoi ABC-televisiokanavan haastattelussa Washington Postin mukaan.

Sekulowin mukaan tuomioistuimen olisi todennäköisesti päätettävä, voiko presidentti armahtaa itsensä, mutta kielsi, että se olisi asia, johon Trumpin asianajajat perehtyisivät.

Trumpin perjantaina nimittämä Valkoisen talon uusi viestintäjohtaja Anthony Scaramucci sanoi Fox-televisiokanavan haastattelussa, että hän ja Trump olivat keskustelleet siitä, kuinka suuret presidentin armahdusvaltuudet ovat.

– Hän toi sen esille keskustellessamme. Mutta hän sanoi, ettei hän tai kukaan hänen lähipiiristään tarvitse armahdusta. Hän vain teki toteamuksen niistä.

– Presidentin ei tarvitse armahtaa itseään, koska hän ei ole tehnyt mitään väärää, Scaramucci sanoi.

Scaramucci: Aion saada vuodot loppumaan

Viestintäpäällikkö Scaramucci vannoi sunnuntaina Foxin ja CBS:n haastatteluissa, että hän aikoo tehdä lopun vuodoista Valkoisesta talosta.

– Jos vuodot eivät lopu, aion supistaa henkilöstöä, koska ne eivät vain ole oikein, hän sanoi Foxille. Scaramucci myönsi, ettei hän voi vaikuttaa vuotoihin muista virastoista, mutta aikoi tarttua toimeen Valkoisen talon osalta. Hän kuitenkin painotti, että henkilökunnan mahdollinen vähentäminen koskisi vain viestintäosastoa.

CBS:n haastattelussa hän sanoi, että aikoo muuttaa Valkoisen talon toimintakulttuuria.

– Kaikki voivat jäädä, jos he seuraavat vuotojen vastaista käytäntöä. Jos he aikovat pitää työnsä, he lopettavat vuodot. Jos he jatkavat vuotoja, kaikki saavat potkut, Scaramucci sanoi.

Trumpin vävy todistaa kongressissa

Trumpin vävyn Jared Kushnerin on määrä todistaa suljettujen ovien takana sekä senaatissa että edustajainhuoneessa mahdollisista Venäjä-kytköksistään alkuviikosta. Valkoisen talon avustajana työskentelevältä Kushnerilta kysytään tapaamisistaan venäläisten kanssa. Tutkintakomitean johtavan demokraattiedustajan mukaan todistukselle on annettu niin vähän aikaa, että häntä haluttaneen kuulla vielä uudestaankin.

Viestintäpäällikkö Scaramucci sanoi toivovansa, että todistukset kongressissa ovat "viimeinen kerta, kun Kushner joutuu puhumaan Venäjästä". 

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot