Mainos
Mainos

Tshekkiin vasemmiston vähemmistöhallitus

Kesäkuisissa vaaleissa eniten parlamenttipaikkoja saanut sosialidemokraattinen puolue (CSSD) aloittaa hallituskautensa Tshekissä.

Presidentti Vaclav Havel nimitti Milos Zemanin muodostaman vähemmistöhallituksen virkaansa tänään. Pääministeri Zemanin 20 ministerin yksiväriselle hallitukselle ei kuitenkaan povata pitkää elinikää, sillä se joutuu turvautumaan päätöksenteossa pahimman kilpakumppaninsa, oikeistolaisen demokraattisen kansalaispuolueen (ODS) tukeen.

Sosialidemokraatit ja oppositioon jäänyt, entisen pääministerin Vaclav Klausin johtama ODS allekirjoittivat epäilyjä herättäneen sopimuksen, jonka mukaan ODS ei horjuta vähemmistöhallitusta. Vastapalvelukseksi ODS sai valvontaansa tärkeimmät valiokunnat ja parlamentin puheenjohtajan nuijan, jota käyttää Vaclav Klaus. Sopimuskumppaneilla on 200-paikkaisessa parlamentissa 137 edustajaa.

Poliittinen kriisi myös EU-jarru

Ennenaikaiset parlamenttivaalit eivät ratkaisseet maan poliittista kriisiä, johon Tshekki ajautui viime vuonna ODS:n johdolla. Vaclav Klausin oikeistohallitus erosi joulukuussa talousvaikeuksien ja puolueen rahoitusskandaalin takia. Sen jälkeen Tshekkiä luotsasi virkamieshallitus, joka pystyi kääntämään maan talouden nousuun. Poliittinen kriisi kuitenkin jäi, eikä sen odoteta ratkeavan tälläkään parlamenttikaudella. Parlamenttiin saivat edustuksena CSSD:n ja ODS:n lisäksi kristillisdemokraatit (KDU-CSL), ODS:stä eronnut vapauden unioni (US) ja kommunistit (KSCM), jotka toisin kuin muissa keskisen Itä-Euroopan maissa, eivät ole kääntäneet takkiaan.

Tshekin parlamenttipuolueiden johtajat ovat huonoissa väleissä keskenään ja haluttomia yhteistyöhön. Myös pääministeri Milos Zeman ja oikeistojohtaja Vaclav Klaus ovat sekä poliittisesti että henkikölohtaisesti toistensa vihamiehiä.

ODS:n ja CSSD:n sopimusta, mikä käytännössä turvaa hallitusrauhan, pidetään Tshekissä hyvin arveluttavana. Parlamentin pienpuolueet pelkäävät, että sopimuskumppanit pyrkivät muuttamaan perustuslakia kahden suurpuolueen eduksi ja kahmimaan näin vallan myös tulevaisuudessa. Vallanvaihdos ei merkitse muutosta Tshekin ulkopolitiikassa, sillä sosialidemokraatit kannattavat maan Nato- ja EU-jäsenyyttä. Sen sijaan Brysselissä on veikattu, että Tshekin poliittinen epävakaus jarruttaa maan EU-neuvotteluja.

Puhemiehestä pääministeriksi

Tshekin uusi pääministeri, 53-vuotias Milos Zeman toimi Vaclav Klausin hallituskaudella parlamentin puhemiehenä, jonka nuijan hän nyt ojensi Vaclav Klausille.

Zeman on koulutukseltaan ekonomisti ja oli lyhyen ajan myös jäsenkirjakommunisti 60-luvun lopulla. Hänet kuitenkin erotettiin puolueesta vuonna 1970. Kesäkuun vaalikampanjassaan Zeman lupasi palauttaa Tshekkiin "sosiaalisen oikeudenmukaisuuden", minkä täydellisestä hukkaamisesta hän on arvostellut Klausia ja tämän thatcherilaista politiikkaa.

(STT-Tuula Koponen)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme