Mainos
Mainos

Tshernobylin onnettomuutta muistettiin

Tshernobylin ydinturmasta on tullut kuluneeksi 20 vuotta. Onnettomuutta muistettiin ympäri maailmaa.

Ukrainassa on vietetty tänään kansallista surupäivää Tshernobylin ydinvoimalaturman kaksikymmenvuotispäivän muistoksi. Onnettomuudessa sai välittömästi surmansa kymmeniä voimala- ja pelastustyöntekijöitä.

YK:n mukaan Tshernobylistä päässeen säteilyn aiheuttamiin sairauksiin kuolee kaikkiaan noin yhdeksän tuhatta ihmistä. Ympäristöjärjestöjen mukaan luku voi olla kymmenkertaisesti suurempi.

Hätäsireenit alkoivat hälyttää eri puolilla Ukrainaa kahtakymmentäkolmea minuuttia yli yhdeltä yöllä, samalla kellonlyömällä kun Tshernobylin ydinreaktori räjähti tasan 20 vuotta sitten.

Tuntia myöhemmin presidentti Viktor Jusshenko ja Ukrainan valtiojohto osallistuivat muistotilaisuuteen Kiovassa.

Tshernobylin suurimpina sankareina ja samalla onnettomimpina uhreina pidetään niin sanottuja likvidaattoreita, jotka tekivät sammutus-, puhdistus- ja pelastustöitä turma-alueella räjähdyksen jälkeen. Ensimmäiset parikymmentä kärsivät tuskallisen kuoleman jo kahden viikon sisällä saatuaan tappavan annoksen säteilyä. Monet heistä eivät tajunneet tehtävän vaarallisuutta.

- Paikallinen puhdistustyö oli tietysti täysin välttämätöntä, mutta suurin osa onnettomuuden jälkeisistä toimista oli silkkaa ajattelemattomuutta, turhaa ihmisten altistamista säteilylle, Tshernobyl-tukijärjestön johtaja Juri Andrejev kertoo.

Alueelle komennettiin sotilaita eri puolilta Neuvostoliittoa. Työväkeä vaihdettiin muutaman viikon välein jotta säteilyannokset pysyisivät kohtuullisina. Nyt säteilysairauksista kärsiviä entisiä likvidaattoreita on kaikkiaan kuusisataa tuhatta.

- Kymmenet tuhannet ihmiset uhrattiin huolettomasti säteilylle. Alueelle komennettujen sotilaiden määrä oli tarpeettoman suuri, Andrejev painottaa.

YK:n mukaan Tshernobylistä päässyt säteilysaaste aiheuttaa maailmassa kaikkiaan 9 000 kuolemaa. Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan todellinen luku saattaa olla jopa 93 000.

Onnettomuutta muistettin ympäri maailmaa

Tshernobylin turmaa muistivat lausunnoissaan muiden muassa kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n johtaja Mohammed ElBaradei, Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush ja paavi Benedictus XVI.

Presidentti Jushtshenko puhui lähellä suojarakennusta, joka peittää tuhoutuneen reaktorin jäännökset. Jushtshenko toisti aiemminkin esittämänsä ajatuksen, että Tshernobylin ympärille julistetulle suojavyöhykkeelle ryhdyttäisiin sijoittamaan käytettyä polttoainetta Ukrainan muista atomivoimaloista.

Valko-Venäjällä oli määrä järjestää useita mielenosoituksia Tshernobylin turman vuosipäivänä. Vuosipäivästä on muodostunut perinteinen protestipäivä Valko-Venäjällä, koska se on ainoita päiviä jolloin hallitus sallii mielenosoitukset.

Asiantuntijat kiistelevät edelleenkin turman terveysvaikutuksista. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi 9000 ihmisen kuolleen tai kuolevan Tshernobylista lähtöisin olevan säteilyn takia. Ympäristöjärjestö Greenpeace sanoo kuolemantapausten nousevan ajan mittaan 93 000:een.

Ydinlaskeuman pahimmin saastuttaneilla alueilla syövän esiintyvyyden arvioidaan olevan 80-kertainen tavanomaiseen verrattuna. Ukrainan säteilylääketieteen keskuksen johtajan mukaan pahin on vasta tulossa, sillä syöpäsairaudet saattavat pysyä piilevinä jopa yli 25 vuotta.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme