Mainos
Mainos

Tshernomyrdin: uusi hallitus lähes valmis

Pääministeri Viktor Tshernomyrdinin mukaan Venäjän uusi hallitus on lähes valmis. Tshernomyrdin sanoi tänään, että hallitukseen tulee uusia kasvoja ja se lähestyy talousuudistuksia tuoreella tavalla.

Tshernomyrdin kertoi havainneensa marraskuussa, että Venäjän talous polkee paikallaan. Nyt muutetaan koko hallinnon rakenne, jotta talousuudistukset saadaan toteutetuksi.

Talouden uudistamista johtaa ensimmäinen varapääministeri Anatoli Tshubais, jonka presidentti Boris Jeltsin nimitti hallitukseen jo runsas viikko sitten. Tshernomyrdin sanoi, etteivät talousuudistukset ole suosittuja kansan keskuudessa, mutta päättäväisen ja yhtenäisen hallituksen on vietävä ne läpi.

-Epämiellyttäviä päätöksiä on tehtävä, mutta ne on tehtävä, Tshernomyrdin totesi. Hänen mukaansa yksityistettyjen teollisuudenalojen toiminnasta vastaavia ministeriöitä supistetaan rajusti tai lakkautetaan kokonaan.

Tshernomyrdin ei kertonut, milloin uuden hallituksen kokoonpano ilmoitetaan. Hän vihjasi kuitenkin, ettei hallituksen muodostaminen ollut helppoa. Kremlin tiedottajien mukaan uuden hallituksen kokoonpano ilmoitetaan maanantaina tai tiistaina.
(STT-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme