Mainos
Mainos

Tshetsheenit Groznyin herroja

Tshetsheenisissit saivat tänään vallatuksi suuret osat Tshetshenian pääkaupungista Groznyista. Sissit ilmoittivat itse vallanneensa kaupungin keskeiset hallintorakennukset. Virallisen venäläisen tiedonannon mukaan sissit alkoivat tänä iltana kuitenkin vetäytyä hallintorakennusten ympäristöstä kaupungin länsiosiin.

Aiemmin päivällä kerrottiin, että tuhannet venäläiset sotilaat ovat jääneet mottiin kaupunkiin, ja venäläisten on ollut pakko evakuoida siviilit kahdelta lentokentältä. Hallintorakennuksissa loukussa olevat toimittajat sanoivat, että kaksi alueen rakennuksista on pommitettu raunioiksi ja sissit taistelivat muiden hallinnasta. Sissien johtajat kuvasivat aiemmin hyökkäystä hallintorakennuksia vastaan voimannäytöksi ja sanoivat, että sissit vetäytyvät viikonlopun aikana.

Venäläisjoukkojen tappiot eilen ja tänään ovat kymmenen miestä ja koko viikon tappiot nousevat yli 100 mieheen, kertoi venäläinen uutistoimisto Interfax. Sissilähteiden mukaan venäläisten tappiot ovat tuhat kaatunutta. Lähteet kertoivat sissien menettäneen kuusi miestä kaatuneina ja 12 haavoittuneina.

Interfaxin mukaan tilanne oli puoliltapäivin "riistäytynyt täysin venäläisjoukkojen komentajan hallinnasta". Groznyissa saarrettuina olevat venäläisjoukot eivät edes yritä hyökätä, vaan tekevät vain passiivista vastarintaa. Toimisto arvioi, että motissa on noin 7000 sotilasta. Venäläisten Tshetshenian-joukkojen komentaja, kenraali Konstantin Pulikovski puolestaan sanoi, että tilanne "on monimutkainen mutta hallinnassa". Uutistoimisto Interfaxin raportissa kuvailtiin, että eräästä taistelukohtauksesta vain seitsemän kaikkiaan 40-50 venäläissotilaasta selvisi hengissä.

Tänään puoliltapäivin tshetsheenien kerrottiin ottaneen Groznyin keskustan lisäksi haltuunsa kaikki kaupunkiin johtavat tiet. Tiet oli miinoitettu, jotta lisää venäläisjoukkoja ei pääsisi kaupunkiin. Venäläiset uutistoimistot kertoivat myös, että suuri osa Groznyin itäpuolella olevaa Argunin kaupunkia ja Gudermesin poliisiasema on tshetsheenien hallussa.
(STT-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme