Mainos
Mainos

Tshetsheenit: Kontupohjan mellakan todistajia karkotettu

Tshetsheenien mukaan kaksi keskeistä Kontupohjan mellakan todistajaa on karkoitettu, jotta he eivät voisi todistaa oikeudenkäynnissä. Syyttäjäviranomaiset tyrmäävät väitteet.

Poliisi on pakottanut Kontupohjan mellakan todistajia poistumaan Kontupohjasta, kertoi paikallinen tshetsheeniedustaja uutistoimisto Reutersille. Syyttäjäviranomaiset kiistävät väitteen.

Kaksi karkotettua azeria ovat keskeisiä todistajia tutkimuksissa mellakasta, joka sattuivat viime elokuussa Kontupohjassa Venäjän Karjalassa.

- Turvallisuusviranomaiset pakottivat heidät (kaksi azeria) lähtemään niin että totuus ei koskaan paljastuisi, selitti alueen tshetsheeniyhteisön johtajiin kuuluva Mahmet Matijev.

Paikalliset syyttäjäviranomaiset torjuvat Matijevin puheet.

- Kaikki on aivan normaalia. En minä voi olla selvillä kaikista ihmisistä, joita olemme kuulustelleet, tai pitää lukua heidän poissaoloistaan, sanoi alueen syyttäjäviraston tiedottaja Tatjana Kordjukova.

Kaksi venäläistä sai surmansa Kontupohjan mellakoissa viime elokuussa, kun tshetsheenit ryntäsivät ravintola Tshaikaan, jossa oli ravintolatappelussa pahoinpidelty kaksi tshetsheeniä. Tapahtuma johti useita päiviä kestäneisiin mellakoihin ja väestöryhmien yhteenottoihin. Tapoista epäillyt tshetsheenit on vangittu.

Tammikuussa alkoi oikeudenkäynti kahta venäläistä vastaan, joita syytetään tappelun aloittamisesta ja tshetsheenien pahoinpitelystä Tshaika-ravintolassa. Kaksi azeria eivät saapuneet paikalle 2. helmikuuta, kun juttua käsiteltiin oikeudessa.

(STT-Reuters-Itar-Tass)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme