Mainos
Mainos

TT: Viron hallituksessa kiistaa Estonia-raportin julkistamisesta

Virolaisen asiantuntijoiden tuoreessa selonteossa arvostellaan vuonna 1997 valmistunutta kansainvälisen tutkintakomission loppuraporttia Estonia-turmasta. TT-uutistoiumiston mukaan osa virolaisministereistä ei halua raporttia julki.

Eräät Viron hallituksen ministerit halusivat estää uuden Estonia-selonteon julkistamisen, kertoo Ruotsin uutistoimisto TT. Virolaisen asiantuntijoiden kuluneella viikolla julkistetussa selonteossa arvosteltiin vuonna 1997 valmistunutta kansainvälisen tutkintakomission loppuraporttia.

Kun virolaisten asiantuntijoiden osaraportti oli luovutettu Viron hallitukselle kuluneella viikolla, vastustivat eräät ministerit osaselonteon julkistamista, kertoi TT virolaisiin nimeämättömiin hallituslähteisiin nojautuen. TT ei kertonut tarkemmin, ketkä julkistamista hallituksessa vastustivat.

Osaraportti oli ollut valmiina jo kolme viikkoa, mutta sen olivat silloin saaneet lukea vain pääministeri Andrus Ansip ja oikeusministeri Rein Lang, tiesi TT kertoa. Näin siksi, että selonteon pelättiin vuotavan julkisuuteen ennen kuin päätös sen julkistamisesta oli tehty.

Virolaisten asiantuntijoiden mukaan vieläkään ei ole voitu varmuudella osoittaa, miksi Estonia kallistui ja upposi niin nopeasti syyskuussa 1994. Virolaisraportissa muistutettiin muun muassa muutamasta voimakkaasta pamahduksesta, jotka turmasta selviytyneet ovat kertoneet kuulleensa.

Asiantuntijaryhmän johtaja Margus Kurm on todennut, että äänten alkuperää ei ole pystytty selvittämään. Virolaiset asiantuntijat jatkavat vielä työtään. Viron keskustapuolueen johtaja Edgar Savisaar on saanut luvan nimittää nelihenkiseen ryhmään vielä uuden lisäjäsenen.

(MTV3-STT-TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme