Mainos

Tuhannet ahdingossa Harvey-hurrikaanin jäljiltä – ainakin kuusi kuollut Texasin tulvissa

Yhdysvaltain Texasissa ainakin kuuden ihmisen on vahvistettu kuolleen Harvey-hurrikaanin aiheuttamissa tulvissa ja tuhoissa. Kuolonuhrien todellinen määrä voi olla suurempi.

Tuhannet hätämajoituksessa

  • Harvey-hurrikaanin nostattamien suurtulvien takia Teksasin Houstonissa on hätämajoituksessa noin 8 000 ihmistä.
  • Jopa 30 000 ihmistä saattaa tarvita hätämajoitusta tulvien jäljiltä, viranomaiset arvioivat.
  • Jonkinlaisen hätäavun tarpeessa arvioidaan voivan olla jopa 450 000 ihmistä.
  • Kuuden ihmisen on vahvistettu kuolleen tulvissa.
  • Tuhoalueelta on soitettu noin 75 000 hätäpuhelua.
  • Harveyn aiheuttamat aineelliset vahingot saattavat nousta kymmeniin miljardeihin dollareihin.
  • Houstonissa yli 104 000 asiakasta on ilman sähköä hurrikaanin jäljiltä.
  • Houstonin 215 000 koululaiselta on peruttu oppitunnit.
  • Houstonissa on satanut kahdessa päivässä yhteensä 25 tuumaa ja saman verran vettä saattaa vielä sataa ensi lauantaihin mennessä. Alueen tavanomainen sademäärä vuodessa on 50 tuumaa.
  • Iskiessään Teksasin rannikolle Harvey oli kategorian neljä hurrikaani. Myrskyn ennustetaan voimistuvan Meksikonlahdella ja iskevän samoille alueille vielä uudelleen. 

Lähteet: AFP, CNN, Guardian 

Pelastustyöt tulva-alueilla ovat jatkuneet taukoamatta. Alueella on vastattu noin 75 000 hätäpuheluun ja yli 8 000 ihmistä on tuotu hätäsuojiin. Pelastusviranomaiset ovat haravoineet tulva-aluetta veneillä, maastureilla ja helikoptereilla.

Tulvan keskelle jääneitä on ohjeistettu nousemaan rakennusten katolle odottamaan pelastajia. Erityisen paha tulvatilanne on Texasin Houstonissa, jonka metropolialueella asuu yli kuusi miljoonaa ihmistä.

Uutiskanava CNN:n mukaan pelastustöitä hankaloittaa ahdinkoon jääneiden keskuudessa kasvava paniikki. Veneillä tulvivilla kaduilla liikkuvat pelastajat ovat joutuneet toisinaan vetäytymään pelastustöistä ja odottamaan pelastettaviensa rauhoittumista, kun liian moni pakokauhuinen ihminen on yrittänyt veneisiin yhtä aikaa.

Harvey kerää voimia uuteen iskuun

Kategorian neljä hurrikaani Harvey iski Texasin rannikolle perjantaina paikallista aikaa. Myrsky toi mukanaan ennätykselliset rankkasateet.

Pahin saattaa kuitenkin olla Texasissa vielä edessä. Sääennusteen mukaan Harvey siirtyy seuraavaksi takaisin Meksikonlahdelle, kerää siellä lisää kosteutta ja sen jälkeen iskee uudelleen samoille seuduille.

Houstonin tulvien odotetaan saavuttavan huippunsa tällä tietoa keskiviikkona tai torstaina. Säätieteilijät ovat kuitenkin varoittaneet, että Harveyn tarkan reitin ja vaikutusten ennustaminen on vaikeaa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on julistanut hätätilan Texasin lisäksi Louisianaan, mihin myrskyn uskotaan seuraavaksi iskeytyvän.


Presidentti Trump matkustaa Texasiin

Trump ja tämän puoliso Melanie matkustaa tänään Texasiin seuraamaan pelastustöitä. Trump on vakuuttanut, että Yhdysvaltain keskushallinto antaa "ennennäkemättömän myrskyn vaikutusten kanssa kamppaileville" tuhoalueille kaiken tukensa.

Presidenttiparin on määrä vierailla Corpus Christin rannikkokaupungissa Texasissa tänään. Trumpin on määrä kuulla kaupungissa pelastustöiden etenemisestä niitä hoitavilta viranomaisilta. Corpus Christistä Trumpit jatkavat matkaansa Texasin Austiniin, missä he vierailevat kriisioperaatiokeskuksessa.
Vierailuohjelman tarkentumisesta uutisoi Guardian

Trump kiitti eilen Washingtonissa pidetyssä tiedotustilaisuudessa Texasin paikallishallintoa sekä pelastustyöntekijöitä, joiden hän sanoi tehneen upeaa työtä myrskytuhojen uhrien auttamiseksi.

Trumpin mukaan ykkösprioriteetti on nyt Harveyn vaikutusalueilla asuvien ihmisten ja heitä auttavien pelastustyöntekijöiden turvallisuuden takaaminen.

Texas ja muut Harvey-hurrikaanin riepottelemat alueet Yhdysvalloissa nousevat vahvempina, vaikka tie toipumiseen on pitkä ja vaikea, Trump sanoi tiedotustilaisuudessa.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot