Mainos
Mainos

Tuhannet lapset matkaavat yksin Pohjois-Afrikasta Italiaan – Välimeri vaatinut tänä vuonna jo ainakin 200 lapsipakolaisen hengen

YK:n lapsijärjestö UNICEF vetoaa G7-maiden johtajiin, jotta nämä sitoutuisivat suojelemaan pakolais- ja siirtolaislapsia. G7-maat kokoustavat perjantaina ja lauantaina Sisiliassa Italiassa.

Unicefin mukaan kokouspaikalla on vahva symbolinen merkitys, sillä suuri osa Välimeren keskiseltä reitiltä pelastetuista pakolaisista tuodaan juuri Sisiliaan.

UNICEFin tuoreiden arvioiden mukaan ainakin 200 lasta on kuollut tämän vuoden aikana Välimerellä matkalla Pohjois-Afrikasta Italiaan. Tämä tarkoittaa järjestön mukaan useamman kuin yhden lapsen kuolemaa joka päivä.

Italiaan on tämän vuoden aikana saapunut noin 5 5500 yksin, ilman huoltajaa liikkuvaa lasta, mikä tarkoittaa reilun 20 prosentin kasvua edellisvuodesta.

Välimeren keskisen reitin kautta saapuvista alaikäisistä yksin liikkuvia on yli 90 prosenttia. Viime vuonna Italiaan saapui ennätysmäärä yksin liikkuvia lapsia. Heitä oli noin 26 000. Unicefin mukaan ennätys rikkoutunee jälleen tänä vuonna.

UNICEF pyytää G7-maita sitoutumaan kuusikohtaiseen toimintaohjelmaansa siirtolaislasten suojelemiseksi.

Ohjelmassa vaaditaan suojelemaan pakolaislapsia muun muassa väkivallalta, hyväksikäytöltä sekä säilöönotoilta. Järjestö vaatii myös, että perheet pidettäisiin yhdessä.

Unifecin ohjelmassa korostetaan myös, että pakolaislapsilla täytyisi olla pääsy muun muassa terveydenhoidon palveluiden piiriin ja kouluun.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme