Mainos
Mainos

Tuhansilta tuhoutui koti Kiinan maanjäristyksessä

Kiinassa maanjäristys on surmannut kymmeniä ja jättänyt kymmeniä tuhansia kodittomaksi. Maanjäristys sattui Pohjois-Kiinassa, parisataa kilometriä Pekingistä luoteeseen. Kuolleita on löytynyt 47.

Kiinan järistysalueella asuu puoli miljoonaa ihmistä, mutta pahimmin järistys iski heikkotekoisiin asumuksiin. Asuntoa vaille jääneet joutuivat ensin pikku pakkasen armoille, mutta viranomaiset kertovat kaikkien päässeen suojaan. Kiinan järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 6,2 Richterin asteikolla.

Järistyksen keskus oli Kiinan seismologisen laitoksen mukaan Shangyin alueella Hebein maakunnassa. Shangyi sijaitsee vuoristoalueella noin 200 kilometriä Pekingistä luoteeseen. Shangyin noin 10000 kodittomaksi jääneelle on rakennettu tilapäisiä suojia. Pakkanen on laskenut alueella jopa 20 asteeseen, kiinalainen viranomainen kertoi.

Järistys aiheutti laajoja vahinkoja myös Zhangbein alueella Hebein maakunnassa. Kiinan uutistoimisto Xinhuan mukaan noin 20000 perhettä jäi kodittomaksi. Lisäksi Zhangbein taloista peräti 90 prosentissa havaittiin halkeamia. Järistys havaittiin myös Pekingissä, jossa korkeat talot huojuivat ja jotkut asukkaat ryntäsivät peloissaan kadulle. Järistyksen jälkiaaltojen uskotaan vavisuttavan Hebein maakuntaa vielä parin päivän kuluessa.

Kiinan seismologisen laitoksen tiedotteessa sanottiin, että asiantuntijat eivät usko Pekingin joutuvan enää lähiaikoina kokemaan voimakkaita järistyksiä. Pekingiläiset ovat olleet huolissaan, sillä aiemmin asiantuntijat ovat kertoneet, että Kiinassa voi sattua useitakin yli 7 richterin järistyksiä vielä tällä vuosisadalla.

Kiinassa sattui 1976 nykyajan pahin maanjäristys. Silloin kuoli Tangshanin kaupungissa järistyksen uhreina ainakin 240000 ihmistä. Järistys oli voimakkuudeltaan 7,8 richteriä.
(STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme