Mainos
Mainos

Tuhoisa junaonnettomuus Belgiassa

Ainakin kahdeksan ihmistä sai surmansa ja kymmeniä loukkaantui Belgiassa aamulla sattuneessa junaturmassa.

Onnettomuuden aiheutti väärää raidetta kulkenut tyhjä matkustajajuna, joka törmäsi täydessä vauhdissa lähijunaan Pecrot'n kaupungin lähellä Brysselin kaakkoispuolella. Monet junavaunuista ruhjoutuivat törmäyksessä pahoin.

Molemmat veturinkuljettajat kuolivat turmassa. Lisäksi surmansa sai kaksi lipunmyyjää. Junassa oli paljon lapsia, ja ainakin 13-vuotias poika sai surmansa onnettomuudessa.

Belgian valtion junayhtiön mukaan tyhjän junavaunun kuljettaja erehtyi raiteesta, koska hän ei jostain syystä huomannut punaista valoa. Kuljettajan olisi kuitenkin pitänyt huomata ohituspisteistä, että rata on varattu toiseen suuntaan kulkevalle liikenteelle. Vaaratilanteen huomanneet ratavirkailijat yrittivät katkaista virran radalta, jolloin tyhjän junan hätäjarrut olisivat kytkeytyneet automaattisesti päälle, mutta törmäys ei ollut enää estettävissä.

Junaturmissa on Belgiassa kuollut ainakin 15 ihmistä viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Tiistainen onnettomuus oli kuitenkin vakavin 25 vuoteen. Belgian liikenneministeri Isabelle Durant vieraili onnettomuuspaikalla. Myös Belgian kuningaspari ja pääministeri Guy Verhofstadt kiirehtivät paikan päälle osoittamaan myötätuntonsa sureville omaisille.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme