Mainos
Mainos

Tuhoisasta 9/11-iskusta 16 vuotta, nykyään iskut pienempiä – "Riittää, että puukottaa Turussa, niin on lehdistön polttopisteessä"

Terrorisminvastainen työ on hankaloittanut organisoitujen terroristijärjestöjen toimintaa, mikä on osaltaan vähentänyt suurten iskujen määrää. Suuriskujen sijaan länsimaissa tehdään yhä useammin pieniä iskuja, jotka vaativat vähemmän suunnittelua.

World Trade Centerin iskujen jälkeen aloitettu terrorisminvastainen työ on onnistunut ajamaan organisoidut terroristijärjestöt ahtaalle, ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Tammikko kertoo Huomenta Suomessa. Tämä on osaltaan vähentänyt järjestelmällisten suuriskujen määrää.

Poliisi pääsee iskujen jäljille yhä useammin jo suunnitteluvaiheessa.

– Tällaiset operaatiothan vaativat valtavan määrän ihmisiä, kouluttautumista ja suunnitelmia, ja jokaisesta tällaisesta tänä päivänä jää helposti kiinni, Tammikko sanoo.

Toinen merkittävä tekijä on se, että uutiskynnys ylittyy nykyään helpommin paljon pienemmällä teolla.

– Ei tarvita spektaakkelimaista iskua, vaan riittää että tekee puukotuksen tuolla Turun kaduilla, niin ollaan heti maailman lehdistön polttopisteessä. Kysehän on aika pitkälti huomion hakemisesta, eikä siitä että saadaan mahdollisimman paljon kuolonuhreja.

Euroopassa suurimmat terroristi-iskut koettiin vuonna 2004 Madridissa ja 2005 Lontoossa. Vaikka iskut ovat tämän jälkeen olleet uhriluvuiltaan pienempiä, kääntöpuolena on Tammisen mukaan se, että helpommin toteutettavia pieniä iskuja tehdään useammin kuin aikaisemmin.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme