Mainos
Mainos

Tukholman EU-kokous päättyi

EU-johtajat ovat päättäneet kaksipäiväisen huippukokouksensa Tukholmassa.

Kokouksen aikana käsiteltiin etupäässä talousuudistuksia, Venäjän-suhteita sekä Makedonian kriisiä. Diplomaattilähteiden mukaan kokouksen julkilausumassa annetaan tuki Makedonialle taistelussa albaanikapinallisia vastaan.

EU:n odotetaan myös vetoavan unionin ulkopuolisiin maihin, jotta ne poistaisivat eläintautien takia määräämänsä vastatoimet. Unioni katsoo, että ulkopuolisten maiden toimet ovat ylimitoitettuja.

Pääministeri Paavo Lipponen on melko tyytyväinen Tukholman EU-huippukokoukseen. Lipponen totesi kokouksen päätteeksi, että vaikka kokouksen tulokset eivät täysin tyydytä, muun muassa Suomelle tärkeä pohjoinen ulottuvuus eteni.

Lipponen nosti esille myös Suomen ehdotuksen siitä, että EU:n komissio tarkastelee kolmannen sukupolven matkapuhelinhankkeen vaikutusta unionin kilpailukykyyn. Myöskään puheenjohtajamaan Ruotsin pääministeri Göran Persson ei pitänyt tänään päättynyttä kokousta täysin tyydyttävänä.

EU-maiden johtajat eivät odotetusti kyenneet sopimaan energiamarkkinoiden vapauttamisesta. Avoimiksi jäivät myös kysymykset yhteisöpatentista ja yhteisestä lennonvalvontajärjestelmästä.

Mielenosoituksista ei suurselkkauksia

Kokousta vastaan suunnatut mielenosoitukset jäivät laimeiksi. Tänään kokouspaikan lähistölle kokoontui ryhmä EU-vastustajia. Poliisi esti innokkaimpien yritykset kiivetä mellakka-aitojen yli. Järjestäjät ja poliisi eivät saavuttaneet yhteisymmärrystä mielenosoittajien lukumäärästä. Mielenosoittajat arvioivat saaneensa mukaan 3000-4000 osanottajaa, poliisin laskujen mukaan heitä oli alle tuhat.

Göteborgiin odotetaan kesäkuussa selvästi suurempia mielenosoituksia.
-Olemme täällä kolmesta syystä: vastustamme EU:n uusliberalismia, vastustamme Schengeniä johon Ruotsi liittyy huomenna ja vastustamme EU:n militarisointia, sanoi yksi mielenosoituksen järjestäjistä, Sosialistisen oikeuspuolueen varapuheenjohtaja Per-Åke Westlund.

Aftonbladetin verkkolehden haastattelema Westlund uskoo, että kesällä Göteborgissa mielenosoittajia on koolla vähintään 20 000. Globalisaation vastainen Attac-järjestö oli suunnitellut täksi päiväksi polkupyörämarssia Tukholman kokouspaikalle, mutta perui suunnitelmansa.

Ensimmäiset mekkalat nähtiin jo eilisiltana, kun joukko mielenosoittajia yritti sisään EU-johtajien päivällisille Kansallismuseoon. Poliisi otti kiinni lähes 200 nuorta mielenosoittajaa ja kuskasi heidät pois kaupungista. (MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme