Mainos

Tukholman jätteenkuljettajien lakko päättyi

Tukholman jätteenkuljettajat ovat päättäneet laittoman lakkonsa. Lakossa oli vajaat 40 LLAB-yhtiön kuskia, jotka vaativat parempia työoloja ja vastustivat työnantajan esityksiä, jotka heidän mukaansa pidentäisivät työviikkoa ja alentaisivat palkkaa.

Myöhemmin tukilakkoon ryhtyi myös muutamia muiden jäteyhtiöiden kuljettajia.

Kuljettajat lopettivat työtaistelunsa, kun LLAB lupasi aloittaa heidän kanssaan neuvottelut ongelmia aiheuttaneista asiakysymyksistä sekä vetää lakosta tekemänsä kanteen pois työtuomioistuimesta. Ehdoksi yhtiö asetti lakon päättymisen.

Myös liikenne- ja kuljetusalan työnantajaliitto BA on luvannut olla mukana keskusteluissa.

Viime perjantaina alkanut lakko ei ehtinyt aiheuttaa vielä kovin suuria ongelmia tukholmalaisille. Suurimmissa vaikeuksissa olivat ravintolat, joiden roskikset tavallisesti tyhjennetään päivittäin.

(MTV3-STT-TT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot