Mainos
Mainos

Tukholmassa asemiehet hyökkäsivät kahvilaan – kaksi kuollut

Ruotsissa kaksi ihmistä on kuollut Tukholman Rinkebyssä tapahtuneessa ammuskelussa. Asiasta kertovat useat ruotsalaismediat.

Poliisi sai hälytyksen ammuskelusta iltakymmenen aikaan. Poliisin mukaan uhrien henkilöllisyys ei ole vielä tiedossa.  SVT:n mukaan kuolleet olivat noin 20-vuotiaita veljeksiä. Aftonbladetin mukaan miehet ammuttiin kahvilan takahuoneessa, koska he pakenivat hyökkääjiä sinne. Molemmat miehet kuolivat vammoihinsa paikan päällä. 

Epäiltyjä asemiehiä jahdataan valtavassa poliisioperaatiossa Tukholmassa. SVT:n mukaan naamioituneet asemiehet avasivat tulen kahvilassa. Silminnäkijöiden mukaan asemiehillä oli automaattiaseet tai pistoolit.

Aftonbladetin lähteiden mukaan ampujia oli neljä, he olivat naamioituneita ja pakenivat paikalta autolla. Rikospaikkaa on tutkittu yön yli ja paikalla on Aftonbladetin mukaan ollut yöllä kymmeniä uteliaita sivullisia. Sivulliset myös heittelivät poliisia kohti esineitä, Aftonbladetin mukaan kiviä. Kukaan ei loukkaantunut.

Rinkeby

Kahvilan ammuskelussa loukkaantui lisäksi kolmas henkilö, mutta poliisin mukaan hänen vammansa eivät ole vakavia.  

Rinkeby on huonomaineista aluetta, joka usein nousee otsikoihin rikosten takia.

Juttua korjattu klo: 7:49. Ammuskelussa ei loukkaantunut kolme ihmistä vaan yksi.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot