Mainos
Mainos

Tulipalo sulki ydinvoimalan reaktorin viikoiksi Ruotsissa

Palo vahingoitti Ringhalsin ydinvoimalan reaktorin toista muuntajaa, mutta reaktori- ja turbiinirakennukset säilyivät vahingoittumattomina. Ringhalsin voimala sijaitsee länsirannikolla 60 kilometrin päässä Göteborgista.

Ydinvoimalassa riehunut tulipalo pitää Ringhalsin kolmosreaktorin suljettuna useita viikkoja Ruotsissa. Palo vahingoitti reaktorin toista muuntajaa, mutta reaktori- ja turbiinirakennukset säilyivät vahingoittumattomina.

- Tulipalo syttyi tiistain vastaisena yönä, ja ydinvoimalan palokunta onnistui sammuttamaan sen kahden maissa yöllä. Palo ei aiheuttanut henkilö- ja ympäristövahinkoja, kertoi Ringhalsin ydinvoimalan tiedotuspäällikkö Torsten Bohl.

- Myös 150-200 metrin päässä muuntamosta sijaitsevat reaktori- ja turbiinirakennukset välttyivät vahingoilta, hän lisäsi.

Tulipalon vuoksi Ringhalsin kolmosreaktori pysäytettiin, eikä sitä voida käynnistää ennen kuin palanut muuntaja on korjattu. Jokaisessa reaktorissa on kaksi muuntajaa. Tänään illansuussa palon syytä ei vielä tiedetty, mutta se oli selvillä, että reaktori on poissa käytöstä useita viikkoja.

- Meillä on palon syttymisestä erilaisia epäilyjä, mutta vielä emme pysty niitä tarkasti määrittelemään. Tällä hetkellä arvioimme, että palaneen muuntajan korjaustöissä menee vähintään kaksi viikkoa. Kaikki riippuu siitä, miten nopeasti löydämme varaosia, Bohl arveli.

Hän lupaili, että kolmosreaktori jauhaisi sähköä viimeistään joulun alla.

Ringhalsin ydinvoimala sijaitsee Ruotsin länsirannikolla 60 kilometrin päässä Göteborgista. Neljän ydinreaktorinsa voimalla se on Ruotsin suurin "sähkötehdas" ja tuotti viime vuonna 18 prosenttia maan sähköstä.

Muuntajapalon vuoksi suljettu kolmosreaktori on valmistunut 1981 ja sen teho on 960 megawattia. Reaktori käynnistettiin vuosihuollon jälkeen 3. heinäkuuta.

Ringhalsin ydinvoimalan omistavat Ruotsin valtion voimayhtiö Vattenfall ja saksalainen voimayhtiö E.ON 70 ja 30 prosentin osuuksin. Ruotsin muut yhdeksän ydinreaktoria olivat tänään normaalisti tuotannossa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme