Mainos
Mainos

Tulitauko petti Mogadishussa

Aseet olivat hiljaa vain päivän Somalian pääkaupungissa. Kuolleita on sunnuntain jälkeen kertynyt jo yli sata.

Somalian pääkaupunkiin Mogadishuun julistettu tulitauko romahti tänään. Kiivaissa taisteluissa on neljän päivän aikana saanut surmansa lähes sata ihmistä.

Taisteluiden osapuolina ovat islamilaisia sharia-tuomioistuimia kannattavat miliisit ja terrorismia vastaan toimivat sotapäälliköt. Mogadishun asukkaiden mukaan kaupunki on lähellä vajoamista täysimittaiseen sotaan. Islamilaisten tuomioistuinten eilen julistama tulitauko romahti nopeasti. Tämänpäiväisissä yhteenotoissa on kuollut yli kymmenen ihmistä.

Noin 10 miljoonan asukkaan Somalia on ollut keskenään kilpailevien sotapäälliköiden taistelutantereena vuodesta 1991, jolloin silloinen diktaattori Siad Barre syöstiin vallasta. Kaksi vuotta sitten naapurimaassa perustettu hallitus ei ole saanut otetta valtiosta. Hallitus toimii nykyään Baidoan maaseutukaupungissa Mogadishun väkivaltaisuuden vuoksi.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme