Mainos

Tulva sulki Miamin eläintarhan – leijonat olisivat voineet uida ulos

Miamin eläintarha on suljettu tulvan takia. Viranomaisten mukaan rankkasateet nostivat vedenpinnan niin korkealle, että jotkin eläimet olisivat voineet uida ulos.

Eläintarhan viestintäpäällikkö Ron Magill kertoo, että esimerkiksi leijonat tai karhut olisivat saattaneet karata, ellei turvatoimia olisi kiristetty. Miami Herald -lehden mukaan eläintarha on määrä pitää kiinni kolme päivää.

– Kyse on yleisestä turvallisuudesta, Magill perustelee.

Magill on huolissaan myös eläinten turvallisuudesta. Hänen mukaansa muun muassa simpanssi voi hukkua, jos se joutuu veden varaan. 

– Tämä on ensimmäinen kerta 36-vuotisen urani aikana, kun tällaista tapahtuu joulukuussa. Sade ei vain lakkaa, Magill sanoo lehdelle. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot