Mainos
Mainos

Tulvanuhka pahenee Bangkokissa - evakuointikeskusta evakuoidaan

Tulvatilanne Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa on muodostumassa yhä uhkaavammaksi.

Tulva-alue laajenee pohjoisesta kohti kaupungin alavia osia, ja vettä yritetään pumpata mereen. Paikoin vesi on noussut jopa kahteen metriin koetellen tulvavalleja.

Yhä pahenevaa tilannetta kuvaa muun muassa se, että aiemmin turvalliseksi arvioitua evakuointikeskusta on alettu evakuoida. Yli tuhat ihmistä on siirtynyt pois Thammasatin yliopiston kampukselle perustetusta hätämajoituksesta.

Viikonlopun aikana kaupungin asuinkortteleista evakuoitiin satoja ihmisiä.

Tulvat ovat jo peittäneet alleen alueita Pohjois-Bangkokissa, mutta keskusta ja kansainvälinen lentokenttä ovat säästyneet. Tulvissa on kuollut yli 350 ihmistä.

Tulvatorjunnasta sanasota

Bangkokin kaupunginjohtaja ja Thaimaan pääministeri olivat maanantaina täysin eri linjoilla siitä, miten tulvatilanne Bangkokissa kehittyy.

Pääministeri Yingluck Shinawatran mukaan tulvaporttien avaaminen ja vesien johtaminen kanaaleihin sujuvat hyvin. Kaupunginjohtaja Sukhumbhand Paribatra oli eri mieltä.

– Tilanne on vakava, ja odotamme sen pahenevan entisestään. Olen luvannut, että kun tilanne muuttuu kriittiseksi, olen ensimmäinen joka siitä kertoo. No, kerron siis nyt, tylytti Paribatra.

Pääministeri on napit vastakkain myös armeijan kanssa. Armeija olisi halunnut Yingluckin julistavan Bangkokiin poikkeustilan ja luovuttavan tulvatorjunnan sotilaille.

Tulvavesi peittää kolmanneksen maan pinta-alasta. Lähes 115 000 ihmistä on joutunut siirtymään tilapäismajoitukseen. Kaikkiaan tulva vaikuttaa lähes 2,5 miljoonan thaimaalaisen elämään.

Tulvan on tähän mennessä arvioitu aiheuttaneen noin 4,5 miljardin euron taloudelliset vahingot. Summan uskotaan vähintäänkin kaksinkertaistuvan, jos Bangkok jää veden alle.

(MTV3 - STT - AP - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme