Mainos
Mainos

Tulvat ovat saaneet osan asukkaista myymään luksusasuntojaan Miamissa: "Kaikki voi peittyä veteen"

Yhdysvalloissa ilmastonmuutos ja merenpinnan nousun kiihtyminen näkyvät jo hiljalleen rantakiinteistöjen kysynnässä. Lisääntyvien tulvien vuoksi esimerkiksi osa Miami Beachin asukkaista harkitsee muuttoa kauemmas sisämaahan meren äärellä olevista luksusasunnoistaan. Tulevan presidentin Donald Trumpin väheksyvät puheet ilmastonmuutoksesta lisäävät huolta paikallisten keskuudessa entisestään.

Miami Beachin turkoosin meren rannalla ruskettuvilla turisteilla ei ole huolen häivää. Asukkaat kuitenkin tietävät, että veden ympäröimä paratiisi on pian kriisissä.

– Ihmiset ovat huolestuneita, koska kaikki voi peittyä veteen. Toisella puolella Miami Beachiä on meri ja toisella puolella on joki. Joku päivä ne molemmat tulvivat yli ja vesi tulee kaikkialle, alueen asukas Emma Bellafa sanoo.

Bellafan mukaan kadut ovat yhä useammin veden peitossa. Viimeksi vesi peitti kadut noin kuukausi sitten. Bellafa jäi muiden asukkaiden tavoin loukkuun ruokakauppaan.

– Se on välillä vaarallista. Liikenne seisahtuu totaalisesti, Bellafa kuvailee.

"Miljoonia ihmisiä riskialueella"

Bellafan omakohtaiset kokemukset näkyvät myös kaduilla. Paikoin teitä ja taloja on suojattu hiekkasäkein, ja kaupunki on sijoittanut satoja miljoonia uusiin vesipumppuihin ja muihin ennakkovalmisteluihin. Tutkijat ovat varoittaneet jo kauan sitten, että Floridan osavaltio on Yhdysvaltojen haavoittuvin alue merenpinnan nousun kannalta.

– Tilanne ei ole hyvä. Joillakin asuinalueilla vuodessa on jo kymmenen päivää, kun kaduilla on yli kymmenen senttimetriä vettä. Joskus vettä on kaduilla jopa neljäsosametri, luonnontieteen professori Colin Polsky Florida Atlantic -yliopistosta kertoo.

Polskyn mukaan yhä useampi naapurusto on vaarassa. Miami Beachin ja Miamin kaupungin alueiden lisäksi muun muassa suomalaisten matkailijoiden suosima Fort Lauderdale on paikoin tulvariskialuetta.

– Miljoonia ihmisiä asuu riskialueella, ja arvioiden mukaan pelkästään Kaakkois-Floridassa  omaisuutta on vaarassa tuhoutua useiden miljardien arvosta, Polsky sanoo.

Trumpin väheksyntä huolestuttaa

Miamin kiinteistökauppa tulva-alueilla onkin jo hieman laskenut. Polsky myöntää, että tulevan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin väheksyvä suhtautuminen ilmaston lämpenemiseen huolettaa häntä.

– Kyllä se huolettaa. Jos emme toimi nyt, useammat ihmiset päättävät muuttaa pois tulevaisuudessa, Polsky korostaa.

Vaurailla alueilla kuten Miami Beachillä on kuitenkin varaa vesipumppuihin ja muihin ennaltaehkäisytöihin. Miamin keskustan ulkopuolella köyhemmillä tulvivilla alueilla ei näy edes hiekkasäkkejä.

– Täällä asuu paljon meitä köyhiä, jotka eivät tienaa paljoa. Tilanteemme ei kiinnosta ketään. Miami Beachiä ja miljonäärien saaria suojellaan, mutta meistä ei välitä kukaan, Luciano Ojeda kertoo rapistuneella kuistillaan ja laskee päänsä takaisin kännykkänsä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme