Mainos
Mainos

Tulvat surmanneet Iranissa

Rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa on kuollut ainakin 28 ihmistä Iranin pohjoisosissa.

Iranin kansallinen radio kertoi, että kymmeniä oli loukkaantunut ja useat olivat yhä kateissa eilen alkaneiden epätavallisen voimakkaiden sateiden jäljiltä. Viisitoista kylää Golestanin maakunnassa oli tulvaveden varassa ja veden pinta jatkoi yhä nousuaan, viranomaiset kertoivat.

Vesi oli katkaissut kaasun ja puhtaan veden jakelun. Tulva oli myös huuhtonut mukanaan teitä ja siltoja. Iranin virallinen uutistoimisto IRNA kertoi paikallisten asukkaiden paenneen vettä korkeille kukkuloille ja puiden latvoihin. Alueella jatkuva huono sää haittasi pelastusoperaatiota.

(STT-AFP-Reuters-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme