Mainos
Mainos

Tunnelipalo Ranskan ja Italian välillä

Viranomaisten mukaan ainakin yksi ihminen on saanut surmansa tulipalossa Frejusin 13 kilometriä pitkässä maantietunnelissa.

Ranskan ja Italian välillä sijaitsevassa Frejusin maantietunnelissa on syttynyt illalla tulipalo, kertovat Italian ja Ranskan viranomaiset. Onnettomuus sattui, kun renkaita kuljettanut rekka syttyi tuleen. Italialaisviranomaisten mukaan tunnelissa on ollut kolme rekkaa tulessa.

Viranomaisten mukaan yksi ihminen on saanut surmansa onnettomuudessa. Lisäksi useita ihmisiä on viety sairaalahoitoon savumyrkytyksen vuoksi.

Onnettomuus sattui tunnelin Ranskan-puoleisessa osassa. Ranskan pelastustyöntekijät ovat päässeet sisälle 13 kilometriä pitkään tunneliin, mutta Italian palomiehet eivät ole päässeet onnettomuuspaikalle kovan kuumuuden vuoksi. Tilanne on kuitenkin palomiesten hallinnassa.

Ranskan tieliikenteessä on ollut tänään muutenkin synkkä päivä. Viisi ihmistä kuoli onnettomuudessa Provencen maakunnassa Bollenen ja Monrdagonin kaupunkien välisellä moottoritien osuudella, kun kylmäkonttirekka ajautui väärälle ajokaistalle ja törmäsi ainakin kolmeen henkilöautoon. Tämän jälkeen se kääntyi katolleen ja syttyi tuleen.

Lisäksi kaksi ihmistä kuoli ja neljä loukkaantui vakavasti turmassa Pohjois-Ranskassa lähellä Reimsiä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme