Mainos
Mainos

Tunnettu gangsteri tuomittiin Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa valamiehistö on tuominnut yhden maan tunnetuimmista rikollisjohtajista. Tämän katsotaan syyllistyneen murhiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

83-vuotias James "Whitey" Bulger toimi Bostonin alamaailmassa 1970- ja 1980-luvuilla. Häntä syytettiin muun muassa 19 murhasta. Oikeus katsoi, että hänen osallisuutensa tuli todistetuksi 11 tapauksessa.

Bulger ehti pakoilla oikeutta 16 vuotta ennen kuin hänet saatiin kiinni Kaliforniassa vuonna 2011.

Oikeudenkäynti kesti kaksi kuukautta. Syyttäjä marssitti paikalle 63 todistajaa. He kertoivat muun muassa, miten tapetuilta vedettiin hampaita pois, jotta heitä ei olisi voitu tunnistaa. Samoin oikeus sai kuulla, että erään gangsterin naisystävä kuristettiin, koska hän "tiesi liikaa".

Bulgerin rangaistus ilmoitetaan myöhemmin.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme