Mainos
Mainos

Tuomari: Yksi epäillyistä tunnusti osallisuutensa Nemtsovin murhaan

Venäläistuomarin mukaan yksi viidestä oppositiojohtaja Boris Nemtsovin murhan epäillyistä on myöntänyt osallisuutensa murhaan. 

Tuomari Natalija Mushnikova kertoi, että kolme pidätettyä ovat kertoneet olevansa syyttömiä tapahtumiin.

Oikeuslähteet kertoivat aikaisemmin tänään, että kahta murhasta epäiltyä miestä vastaan nostetaan syytteet. Kolme muuta pidätettynä olevaa miestä pysyvät toistaiseksi epäiltyinä. Asiasta päätettiin vangitsemisoikeudenkäynnissä Moskovassa. Oikeus on päättänyt jatkaa ainakin neljän epäillyn vangitsemista.

Venäläiset uutistoimistot ovat kertoneet viranomaislähteisiin viitaten, että yksi pidätetyistä miehistä on toiminut sotilaspoliisina Tshetsheniassa. Toinen pidätetty on ollut yksityisen vartiointiliikkeen palveluksessa.

Pidätettynä on ollut turvallisuusviranomaisten mukaan myös muun muassa toisen epäillyn nuorempi veli. Ainakin neljä aiemmin pidätettyä ovat kaukasialaisia.

Uutistoimisto Interfaxin mukaan poliisi olisi niin ikään eilen piirittänyt Groznyissa asuntoonsa linnoittautunutta miestä, jota epäiltiin yhteyksistä murhaan. Vahvistamattomien tietojen mukaan mies heitti poliiseja kranaatilla ja tappoi sen jälkeen itsensä toisella kranaatilla.

Nemtsov ammuttiin Moskovan keskustassa runsas viikko sitten. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme