Mainos
Mainos

Tuomiolla oleva serbijohtaja Mladic heitettiin ulos oikeussalista – ei totellut tuomarin määräyksiä

Bosnian serbikomentaja Ratko Mladic on poistettu oikeussalista Entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuimessa Haagissa.

Kansanmurhasta ja sotarikoksista syytetty Mladic ei totellut tuomaria, joka käski syytetyn olla hiljaa ja istua.

Ennen välikohtausta Mladicin puolustus oli pyytänyt käsittelyn keskeyttämistä Mladicin korkean verenpaineen takia.

Tuomarin konsultoimien lääkäreiden mukaan tähän ei kuitenkaan ollut tarvetta.
– Te valehtelette, en voi hyvin, Mladic intti tuomarille ennen kuin hänet poistettiin.

Mladic seuraa uudelleen jatkettua tuomionlukua nyt erillisestä huoneesta käsin. Jo ennen välikohtausta oikeus oli pitänyt Mladicin asianajajien pyynnöstä wc-tauon, joka oli venynyt reilusti aiottua pidemmäksi.

Mladic johti Bosnian serbijoukkoja vuosina 1992–95 käydyssä sodassa. Häntä pidetään muun muassa syyllisenä tuhansien muslimisiviilien surmaamiseen Srebrenicassa kesällä 1995.

Syyttäjä vaatii 74-vuotiaalle Mladicille elinkautista muun muassa kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Mladicille luettava tuomio on YK:n vuonna 1993 perustaman sotarikostuomioistuimen viimeinen tärkeä päätös. ICTY:n on määrä lopettaa toimintansa tämän vuoden loppuun mennessä.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme